maanantai 20. syyskuuta 2010

Hyvää ja edullista

Huh, I'm back! Sain testattavaksi Biozellilta kivoja hiustuotteita, joista päätinkin nyt avautua teille. Harjoittelen vasta kuvaamista uudella kamerallani, joten suokaapa anteeksi vähän omituiset kuvat.


Ensinnäkin testiin pääsi taas uusi, aivan ihana kuivashampoo! Fanitan kuivashampoita aivan mielettömästi, joten olin ihan extra-innoissani tästä sen vuoksi, että tätä tuotetta saa ihan marketeista eli eipä tarvitse metsästää kaukaa. Hintakin on kohdillaan, noin viisi euroa. Innoissani olen myös siksi, etten suinkaan joutunut pettymään tähän tuotteeseen sen markettitaustan vuoksi, en todellakaan. Tuote tuoksuu hyvältä, levittyy laajalti ja hyvin ja ennen kaikkea virkistää latistunutta, rasvaista tukkaa niin, että on taas mahdollista mennä ihmisten ilmoille käymään. Tämä ei jäänyt hiuksen päälle puuterikerrokseksi eli sopii tummallekin tukalle. Lisäksi hiusten pinta jäi samettisen pehmeäksi ja erityisesti poninhäntä näytti hyvältä tämän käytön jälkeen, en tiedä miksi :)


Sitten testini uhriksi joutui taikka pääsi söpö, pieni purkki muotoiltavaa hiuskiinnettä. Juuri sopivan kokoinen puteli käsilaukkuun heitettäväksi, btw. Tuoksu oli hyvä eikä laisinkaan lakkamainen, siitä heti plussaa. Lisäksi tämä levittyi hyvin ja laajalti ohueksi kerrokseksi. Ei tehnyt tukasta tönkköä, vaan nimenomaan salli pienen muotoilun suihkauksen jälkeen. Antaa pitkälle tukalle hallittavuutta, tämän avulla on helppo saada pitkä tukka näyttämään hyvältä ja siloiselta. Ja hinta vain muutaman euron.


Sitten sain muutaman intensiivisävytteen, joista testasin kellertävälle tukalleni sopivaa sävyä Viileä Vaalea. Tätä voi vaikkapa sekoittaa sampooseen tai hoitoaineeseen ja vaikutusaika on 3-30 min. Testasin tätä hoitoaineeseen sekoittamalla (suojakäsineet on tarpeen!) ja annoin jonkun aikaa vaikuttaa. Ihan hirveästi en tuloksia vielä nähnyt, pientä kirkkautta kyllä, mutta aion jatkaa tämän käyttöä. Oma tukkani kellertää niin helposti, että teen mitä vaan, että saan ne kirkkaammiksi. Nämäkin tuotteet löytyvät ihan perusmarketeista kelpo hintaan. Ja pumppupullosta tietty plussaa :)

Lue lisää käyttökokemuksia Lucylta ja Fashioned in Finland -blogista!

www.biozell.fi

4 kommenttia:

  1. You are back!!! <3 :DD Oon koittanu metsästää jotakin hyvää kuivashampoota joka ei totaallisesti murhaa mun budjettia ja taisit just esitellä mulle sellasen!!! Taidankin seuraavan kerran marketissa käydessäni ottaa koriin tuollaisen mukaan.. :DD

    Saako muuten tiedustella minkä kameran ostit? :D

    VastaaPoista
  2. Minulla kesti tuo kuivashampoo 3 käyttökertaa. Tosi hyvää tavaraa kyllä mutta harmittaa kun kului niin nopeasti.
    Aikaisemmin minulla oli eri merkkistä kuivashampoota joka oli kanssa tosi jees ja purkki oli paljon isompi mutta kuinkas kävikään..se tyhjentyi itsestään :(

    VastaaPoista
  3. Minä tykkäsin tosi paljon tuosta punaiselle tukalle tarkoitetusta sävytteestä :). Sävyä tuli ihanasti ja kiiltoa <3.

    VastaaPoista
  4. Hannukkaz: Joo, tuossa ei euroja montaa kulu :) Kamera on Samsungin PL150 :)

    Plaz: Ai jaa, kun minun mielestä tuo vaikuttaa aika riittoisalta :( Se on kyllä ärsyttävää, kun kuivasampoot tyhjentyvät itsestään!

    Panda: Joo, nyt alan minäkin huomata jo selvää kirkastumista tukassa :) Hyviä tuotteita ovat!

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!