maanantai 1. marraskuuta 2010

Blaah-vaihe

No niin, kuten otsikkokin (ja pitkittynyt blogihiljaisuus) kertoo, minulla on meneillään pahimmanlaatuinen blaah-vaihe koskien lähinnä meikkausta. Ehkä isoin syy on suuri väsymys, jolle löytyy kyllä syykin (ehkä avaudun tästä joskus myöhemmin), mutta lähes tulkoon yhtä iso syy on Lumenen silmämeikin poistoaine.

(BTW, onko se silmämeikinpoistoaine vai silmämeikin poistoaine, kertokaa!!?)

Siis tuo Lumenen litku on hyvää enkä nyt poista sitä tuolta sivulaidan suosikeista, koska ei ole tuon aineen vika, ettei se sittenkään sovi minulle. Olisi pitänyt ottaa historiani silmämeikin poistoaineiden kanssa tosissaan, ja malttaa hetki ennen hehkutusta. Tuotehan sopi minulle aluksi kuin nenä päähän, mutta sitten alkoi tapahtua. Silmät kuivuivat, ne vetistivät, niiden ympärykset ovat ihan punaiset ja jopa hilseilevät... Pitkään meni ennen kuin tajusin syyn. Ja nyt olen ihan pulassa, sillä Lancômen iki-ihana Bi-Facil - joka ei aiheuta silmilleni kärsimystä - on aivan lopussa. Tilasin hätäpäissäni Pretty.fistä Estée Lauderin silmämeikinpoistoaineen siinä toivossa, että pelkkä selektiivisyys riittää kriteeriksi silmilleni. Tilasin varuiksi myös Lorkun litkua, sillä samaa lafkaahan se on Lancômen kanssa. Mutta kyllä nyt pitää jostain saada se aina yhtä luotettava Bi-Facil, ei tästä muuten tule yhtään mitään. Se vaan on niin, että silmäni ovat niin herkät, että tarvitsevat jonkun ihan superhellävaraisen meikin poistoaineen. Ja siitä täytyy sitten vaan maksaa. Vaikka huomaan nyt kyllä ihan selvästi, että Lumene kuluu paljon nopeampaan tahtiin kuin Bi-Facil, joten ehkäpä se riittoisuus-faktori korjaa sen hintaeron.

Niin siis, näin ollen, kun silmänympärykset ovat jatkuvassa taistelutilassa, niin en viitsi niitä hirveästi meikillä kiusatakaan. Ei siis ole oikeastaan tullut kokeiltua mitään uutta, ja pitkästä aikaa olen jopa täysin ilman kynsilakkaa! No, se ei tietenkään liity tuohon silmä-asiaan, mutta kunhan mainitsin :)

Yritän nousta tästä suosta ja palailla taas innostavimmilla asioilla. Itse asiassa testaukseen on tulossa tuotteita, joten niistä kerron heti ne kokeiltuani. Todella kivoja tuotteita, kahdestakin eri paikasta! En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan. Niin ja Prettyn tilauksen esittelen tietty heti, kun se tulee. En kai minä nyt pelkkiä silmämeikin poistoaineita tilaillut :)

Ajattelin myös jossain vaiheessa aloittaa viime vuodelta tutun Joululahjavinkki-sarjan, jos vaan tuntuu siltä, että sopiviin tuotteisiin törmään. Ehkäpä tällä kertaa saisin aikaiseksi vähän laadukkaampia kuviakin kuin nuo viime vuoden järkyttävät, sumuiset kuvat :) Hassua, kun tuntuu, että juuri äskenhän noita vinkkejä väsäsin, ja kohta on vuosi mennyt jo. Aika hurjaa.

3 kommenttia:

  1. Kaikille täytyy suoda pieni blogihiljaisuus! Ja tuo Joululahjavinkki-sarja kuulostaa hyvältä, kipeästi tarvitsen vinkkejä! :DD

    VastaaPoista
  2. Keksisin vaikka mitä ihania "hömppälahjoja", mutta suurin osa kavereistani on a) miehiä b) ja jäljelle jäävät tytöt ovat kaikkea muuta kuin kosmetiikan perään :'D.

    VastaaPoista
  3. Hannukkaz: joo, mulla näitä hiljaisuuksia tuntuu tulevan aika usein :)

    Panda: voi ei, kosmetiikkalahjat kuitenkin aika helppoja ostettavia :/ En tiedä, mitä muuta osaisin tyttökavereille edes ostaa....

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!