lauantai 4. elokuuta 2012

Suihkutettavaa hoitoa by Wella


Anteeksi maailman huonoimmasta kuvasta, mutta nyt tuli sellainen olo, että on jo pakko kirjoittaa tästäkin tuotteesta. Sain jo ajat sitten testiin Wellan uutukaisia, joista parista tehohoitsikasta olenkin jo ehtinyt kirjoitella. Nyt vuorossa olisi hiuksiin suihkutettava hoitoaine, joka on erityisesti värjätyille hiuksille tarkoitettu. Tuote lupaa muun muassa säilyttää värjättyjen hiusten kiillon. Noh, itsellä tukka ei kiiltänyt aiemminkaan, joten mitään säilytettävää ei ollut ;)


On varmaan pakko heti tähän alkuun sanoa, että omalla kohdallani hiuksiin jätettävät hoitosuihkeet ovat lähinnä apukeino takkujen taltuttamiseksi.  Varsinaiseen hoitotehoon en usko siksi, että suihkutan aika vähän tuotetta kerralla ja jotta nämä tällaiset tuotteet voisivat todella hoitaa hiuksia niitä kai pitäisi suihkuttaa niin, että kaikki hiukset tosiaan saisivat osansa tuotteesta, mutta minä kai vähän pelkään, että hiukset menisivät ihan mähnäisiksi. Mutta tähän omaan käyttötarkoitukseeni tämä Wellan Colour Leave-In Balm oli oiva apu. Kaikista parhaiten tämä selvitti takut ja pörröisyyden aavistuksen vielä kosteaan tukkaan suihkutettuna. Ja hyvin tämän tekikin.

Tuoksu oli tuttua Wellaa eli oikein miellyttävä. Muistaakseni hintaa tällä on n. 6,90 e ja marketeistahan näitä saa.

Tuote on blogin kautta saatu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!