keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Vadelmaista omegaa


Mainitsinkin jo, että Blascon kasvoveteni loppui ja uutta piti metsästää. Tartuin ensimmäiseen yksittäiseen (eli sellaiseen, josta en omista sarjan muita tuotteita) puteliin ja se sattui olemaan Sundarin Omega-3 ja Vadelma -kasvovesi. Ehkä olisin kaivannut jo jotain jämäkämpää tavaraa kuin tämä kuivan ihon neste, mutta kokeillaan nyt tätä.


Ehkä tämä kosteuttava kasvovesi olisi ollut omiaan talven kuivattamalle iholle, mutta jo nyt kevään vasta ollessa tuloillaan havaitsen kasvojeni taas muuttuneen rasvaisempaan suuntaan. Joten senpä takia käytän tätä nyt pienellä varauksella ja ehkä vaihdan taas, jos on tarvis. Silti luulen, että kesällä tästä voi olla iloakin! Jaa, miksi? No koska...


... tässä on ihana suihkutusmekanismi! Kasvovetenä tätä siis käytetään niin, että suihkitaan pumpuliin, mutta kesällä tätä voi käyttää myös kasvojen virkistykseen suihkuttamalla tätä kasvoille. Yum! Tässä on meinaan aivan ihana, kesäinen tuoksu, joten voin kuvitella, että hellepäivän piristyksenä tämä on mainio!

No, mutta testaillaan, kokeillaan ja ihmetellään!


Avonin kuorinta loppui lopulta, joten kaivoin kaapista jo avatun purkin sen korvaajaa. Ja nyt sitten yritän käyttää tätä Clarinsin kuorivaa kasvovettä ennen kuin kesä kovine UV-säteineen tulla jolkottaa. Kerroin siis tästä jo lähes vuosi sitten täällä ja kuten tuossa postauksessa jo mainitsin, niin tätä tuotetta pitää kesäkuumalla käyttää varovasti, sillä tämä altistaa palamiselle. Siksipä mieluummin käytän tätä nyt vielä lumisella kelillä ennen kuin paahteet alkavat. Tosin sitä mieltä jo olen, että kyllä normikuorinnat tuntuvat tehokkaammilta. Mutta katsellaan nyt tämänkin kanssa, josko mieli muuttuisi!

2 kommenttia:

  1. Mitä tuossa Clarinsissa sitten on, mikä altistaa auringolle, AH-happojako? En löytänyt ainesosia googlella...

    VastaaPoista
  2. Heips,

    Ihan oikeassa olet, eli AH-happojahan tuo sisältää :)

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!