keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Nivea 100 vuotta!


 Kyllä kai teidän jokaisen mummon kaapissa on ollut purkki Nivea Cremeä? Niinpä. Itse miellän Nivean merkkinä luotettavaksi ja nimenomaan ihoa hoitavaksi merkiksi, joka on hoitanut suomalaisten(kin) ihoa jo vuosikymmenet.

Nivea täyttääkin jo 100 vuotta, voitteko kuvitella? Juhlavuoden kunniaksi Nivean sivuilla voi nyt voittaa lomamatkan kahdelle. Osoitteessa www.nivea.fi/mosaiikki voi myös kertoa omat Niveaan liittyvät muistonsa. Näin minäkin tein, Buzzadorin ominaisuudessa. Kaikki Nivea-muistot ovat nähtävissä merkin sivuilla upeassa mosaiikissa, josta voi lueskella muiden muistoja.

Käykäähän osallistumassa!

www.nivea.fi

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Jälkikasvun mittainen tauko

Hejssan alla,

nyt oli pakko tulla ilmoittamaan, että ohjelmassamme seuraa pienimuotoinen blogihiljaisuus. Perheemme kasvoi pienellä prinsessalla ja nyt täytyy jostain hellittää, että pääsen vauva-arkeen täysillä mukaan. Sitten, kun olen oppinut äiti-ihmisille oleellisen multitasking-taidon, voin palailla linjoille. Nyt olen vielä täynnä uniongelmia (ai miten niin pitäisi nukkua silloin, kun vauvakin?) ja puklun tuoksua (ai niin, se harso olkapäälle, prkl!). Mutta alan oppia: nytkin näpyttelen yhdellä kädellä ja itse asiassa yhdellä sormella, likka toisessa kainalossa. Ei siis aikaakaan, kun pääsen taas tositoimiin bloginkin kanssa. Sain testiin mm. Paula's Choice -merkin tuotteita, joiden testaamista odotan innolla.

Täytyy tunnustaa, että tällä hetkellä kasvojen pesu herkästi unohtuu ja meikannut en ole viikkoon, mutta iho on paremmassa kunnossa kuin vuosiin! Tai sitten vain näen itseni ruusunpunaisten lasien läpi.

Tiesittekö muuten, että vauvan talkki on todella hyväntuoksuista? Miten tätä voisi hyödyntää omalla kohdalla? Talkkia kainaloon ja menoksi, eikö? Oikeasti... siis todella hyväntuoksuista. Ajattelin vaan kertoa :)

perjantai 6. toukokuuta 2011

Tuuheuttavia tuotteita Björn Axénilta


NatuViven duon jälkeen otin tuuheutta lupailevat Björn Axénin tuotteet käyttöön. Ja mai gaad, että toimii! Siis tämä sampoo todella tuuheuttaa. Ja ei todellakaan tarvitse tehdä hiuksille pesun lisäksi muuta ja aamulla on ihanan volyymipitoinen tukka päässä. Myös koostumus sampoossa on kivan läpikuultava ja miedosti hyväntuoksuinen. Ja vaahtoaa loistavasti!

Hoitoaine onkin sitten tosi jännä. Mintunvihreää litkua olen lotrannut sampoota enempi, vaikka siis kuulun niihin ihmisiin (vai olenko ainoa?), jotka saavat sampoon kulutettua nopeammin. No, nyt on hoitoaine melkein lopussa, sillä tämä on niin litkua, että väkisinkin pohtii, että tehoaako se lainkaan, jos ei sitä upota latvoihin noin litraa kerrallaan. Tämä tekee saman kuin muutkin hoitoaineet eli tukka selkiää ja siliää, mutta en nyt muuta ihmeempää huomannut. En ole muutenkaan koskaan ymmärtänyt, miten hoitoaine voisi tuuheuttaa... Tietty, jos se vahvista ahiusta ja tekee niistä paksumpaa matksua tai jotain... Kertokaa, jos tiedätte!
Täytyy huomauttaa tässä vaiheessa, etten puoleentoista vuoteen ollut leikannut hiuksiani, joten latvat olivat niin hamppua, ettei niihin mikään olisi tehonnut. Nyt sitten vihdoin kävin kampaajalla, joten täytyy hoitaa tukkaa senkin edestä.

Mutta siis tuuheuttavaa menoa saa kyllä tällä pariskunnalla! (Ja napsukorkeista plussaa!)

torstai 5. toukokuuta 2011

Kymmenen pisteen No7 ja luonnonkosmetiikan helmet

Siis ihan hullua, miten vähän saan blogitettua, vaikka mammalomalaisen arki ennen jälkikasvun saapumista ei kovin aikaavievää ole. Noh, yritetääns nyt päästä taas ajan tasalle.


Siis ihan ensinnäkin kokeilin silloin kevään piristykseksi tuota The Body Shopin C-vitamiinilla höystettyä seerumipommia. Olin ihan tyytyväinen, vaikka tuote kuuluikin siihen kategoriaan, että on vaikea osoittaa sormella, että mitä se nyt oikeastaan tekikään kasvoille. Joka tapauksessa Bodarin tuote piristi aamujani (ja iltojani) ja kasvot jotenkin tuntuivat raikkaammilta tuotteen käytön jälkeen. Ja oli muuten tarkoitus siis käyttää seerumia 10 päivän kuuri, mutta sitä vaan riitti ja riitti, joten taisin käyttää muutaman päivän ylimääräistä. Eli vinkki: sen kanssa saa lotrailla ihan huolella, jos 10 päivää sitä käyttää!


No, mutta toisekseen, kasvot ovat C-vitamiinin jälkeen saaneet nauttia sekä Numero Seiskan seerumista, että Estelle & Thildin kuivalle ja aikuiselle iholle tarkoitetuista kasvovoiteista. Koska olen näitä tuotteita käyttänyt yhtaikaa, on vaikea erotella, että mikä tuote on tehnyt mitäkin, joten kerron vaan yleisesti, miltä tuntuu näiden tuotteiden yhteiskäytön jälkeen. Huomauttaisin kuitenkin, että jotenkin olisin taipuvaisempi antamaan enempi kiitosta tuolle seerumille. 


Vaikka vouhkasinkin siitä, että olen liian nuori käyttämään Seiskan Protect & Perfect Intense -seerumia, niin kasvot todellakin näyttävät nyt sileämmiltä, vaikken myönnäkään, että minulla ryppyjä olisi ollut. Jotenkin iho on kuitenkin huomattavasti tasaisempi ja jotenkin... persikkaisempi. Muita vaikutuksia oli vaikea osoittaa sormella, kunnen sain käsiini tutkimustulokset tuotteen kanssa suoritetusta testiryhmästä, jossa ryhmäläiset olivat tätä seerumia testanneet.

Tässä jotain pointteja testiryhmän tuloksista:

Kahdeksan kymmenestä ryhmäläisestä uskoi tuotteen toimineen.
Puolella testaajista oli iho-ongelmia, kuten allergiaa ja muita ihoärsykkeitä. Nämä testaajat erityisesti olivat tuotteen tehoon tyytyväisiä.
Seitsemän kymmenestä kertoi seerumin toimineen paremmin kuin he olisivat uskoneet, iho-ongelmaisista kahdeksan kymmenestä sanoi samaa.
Testaajat kertoivat ryppyjen kadonneen, ihon tuntuvan pehmeämmältä, säteilevämmältä sekä kosteutulta ja kiinteältä. Myös ihon väri tasoittui monella ja punaisuus katosi.

Itse pystyn allekirjoittamaan noista väitteistä oikeastaan siis kaikki. En nyt tiedä niistä rypyistä, mutta iho on nyt pehmeämpi ja kyllä, säteilevämpi. Se on myös superkosteutettu (kuivuudesta ei tietoakaan!) ja väri on tasainen eikä lainkaan punertava. Olisi ehkä pitänyt kiinnittää enempi huomiota ihon kuntoon ennen testauksen aloittamista, mutta sen tiedän, että värieroja kasvoissani yleensä on aina ja kosteutuksen puolesta eron entiseen huomaa selvästi.


Seerumi houkuttelee myös ulkonäöllään. Se on väriltäänkin jotenkin... säteilevää :) Pienestä tuubista riittää yllättävän pitkälle ja olenkin käyttänyt tätä tunnollisesti aamuin illoin. Silti siitä riittää vielä pitkälle. Iho tuntuu myös kosteutetulta välittömästi tuotteen käytön jälkeen ja joskus meinaa unohtuakin päivä-/yövoiteen käyttö, kun iho ei tunnu niitä tarvitsevan. Olen supertyytyväinen ja kiitollinen, että pääsin tätä testaamaan. Seerumin myötä havahduin myös siihen, että vaikka olenkin vasta 25-vuotias, niin kyllä se vaan taitaa olla aika kääntää katseet näihin ryppyjä ehkäiseviin ja niitä hoitaviin tuotteisiin. Kosmetiikan maailmassa 25-vuotias on jo niihin otollista kohderyhmää.


Mutta mutta.... Testailin siis omaksi ilokseni myös Estelle & Thildin kahta Ecorganic Rose Otto Dry & Mature Skin -voidetta. Ihan ensiksi voidaan todeta, että hajuhan näissä on aika karmiva, kun luonnollisemmista tuotteista on kyse, mutta kyllä sen kestää. Olen minä pahempiakin kosmetiikkatuotteita haistellut. Toisekseen sekä päivä- että yövoide ovat superkosteuttavia ja tekevät iholle tuntuvasti nannaa. En näiden koostumuksesta sen suurempia eroja keskenään löytänyt, mutta se täytyy päivävoiteelle (ja No7-seerumille) antaa ISONA plussana, että meikkivoiteen voi huoletta levittää tämän päälle eikä lopputulos ole kiiltelevä. Se on aina iso juttu päivävoiteessa ja onkin todella tärkeää löytää juuri sellainen omalle iholle sopiva voide, joka tämän mahdollistaa. Jos iho superisti kiiltelee, niin vika voi nimittäin olla juuri väärässä kosteusvoiteessa.

Plussaa ET-tuotteet saavat myös ihanista pumppupulloista, ne toimivat upeasti. Myös riittoisuus tuntuu olevan todella mainio ja yksi (korkeintaan kaksi) painallus(ta) riittävät koko kasvoille, niin hyvin voiteet levittyvät.

Ja aika jännä huomata, että iho todella kiitti kuivan ihon voiteista edelleen, vaikka elin jo siinä harhassa, että kevät (vai kesä?) on jo niin pitkällä, että iho alkaisi kaivata kiiltoa pois vieviä tuotteita.

Aijai, ihania tuotteita minulla käytössä!! Onko joku muu kokeillut?

torstai 28. huhtikuuta 2011

Leveä, valkoinen hymy haussa!

Joku saattaa muistaa, että olen kerran aiemmin buzzannut. Tuolloin testiin pääsi pesuaine, mutta nyt ollaan jo lähempänä blogin maaperää.


Eli Buzzadorilta (lisätietoa täällä) lähettivät minulle uutta Pepsodent White Now -hammastahnaa (Glacier Fresh). Itselleni sain normikokoisen tuubin sekä WhiteSystem-hammasharjan sekä näiden lisäksi monta pienempää näytekappaletta tahnasta ystäville, tuttaville ja perheenjäsenille jaettavaksi. Eli tarkoitushan on taas se, että testailen itse hammastahnaa, kerron mielipiteeni ja keräilen kokemuksia myös heiltä, jotka tuotetta kauttani pääsevät testaamaan. Nämä palautteet saa puolestaan Pepsodent.

Tämä hammastahnahan on siitä jännä, että se lupaa valkoisemman hymyn välittömästi. Lupaus pohjautuu tahnan sisältämään Blue Covarine -ainesosaan, joka muodostaa sinistä vaahtoa, kun hampaita harjataan. Pigmentti luo kalvon hampaiden päälle ja muodostaa välittömän valkaisevan vaikutuksen. Ja totta kai tahna lupaa tehdä hampaista valkoisemmat myös pitkällä aikavälillä, kun tuotetta käytetään säännöllisesti.


Ja jos nyt vielä vähän mennään syvemmälle tuohon logiikkaan, niin kerrottakoon, että sininenhän on siis keltaisen vastaväri. Ja kun hampaille muodostuu sininen kalvo, se toimii optisena suodattimena, joka saa hampaat näyttämään vähemmän keltaisilta. Tämä kalvo pysyy hampaiden päällä riippuen syljentuotannosta, ja heikkenee sitä mukaa, kun syö tai juo eli vähän kuin huulipuna.

Nyt sitten siihen omaan mielipiteeseeni, kun olen tätä tahnaa muutaman kerran kokeillut (ne pitemmän aikavälin tulokset selviävät sitten myöhemmin.)

Ihan ensinnäkin täytyy kertoa, että käytän normaalisti sähköhammasharjaa, johon olen ollut tyytyväinen. Kuvittelinkin vain testaavani nopsasti tuota WhiteSystem-hammasharjaa, jonka sain vaaleanpunaisena! Mutta tykästyinkin siihen kovasti. Pienen sähköhammasharjan jälkeen oli tervetullutta vaihtelua pestä hampaat suurella harjalla, joka ylettyi joka hampaaseen (myös niihin ikäviin viisaudenhampaisiin, joita en ole vielä uskaltanut käydä poistattamassa!). Jatkan siis tuon hammasharjan käyttöä ehdottomasti. Ja tämä harja sisältää perliittiä, joka on hammaslääkäreidenkin käyttämä ainesosa, kun hampaita kiillotetaan ja tummentumia poistetaan.

Noh, sitten siihen hammastahnaan. Vaahto todellakin oli sinistä ja tahna vaahtosi todella kivasti ja mukavasti (Tässäkin suhteessa vaadin vaahtoa! Kuten vaadin suihkugeelissä yms.). Suhtauduin tähän kokeiluun ehkä vähän ennakkoluuloisesti, mutta kun oikein irvistelin peilin edessä, niin voin kyllä vakuuttaa yllättyneeni, kun huomasin, että kyllä se vaan taisi toimia! Sen lisäksi, että hampaat näyttivät huomattavasti puhtaammilta, ne näyttivät myös vaaleammilta ja jotenkin kirkkaammilta ja kauniimmilta. Olen kyllä todella tyytyväinen nyt jo muutaman kokeilun jälkeen, mutta luonnollisesti jatkan tahnan käyttöä ja testailen, mihin kaikkeen se oikeastaan kykenee!

Ja nyt testataan vielä, kuinka moni luki tänne asti. Huomasinpa, että minulla on tuossa hollilla ylimääräinen kirjekuori ja postimerkki, joten sille, kuka sanoo ekana 'hep!' lähtee Pepsodent-tahnaa näytetuubi!

EDIT. Nunanna oli ensimmäinen! Jätin loput hepit julkaisematta, mutta jos joku ei usko, niin voin julkaista :)


Ainoa vaatimus on, että saan laittaa sähköpostitse myös muutaman kysymyksen tuotteesta, johon toivon vastauksia, kun tahnaa on kokeiltu. Eli huuda 'hep!' kommenttilootaan, niin kerron, kuka oli ensimmäinen onnellinen, jolta toivon sitten sähköpostiosoitetta, jota kautta voin kysäistä yhteystiedot, jotta tiedän, minne tahnan lähetän.

Ja, jos joku haluaa myös ilmaisia tuotetestauksia, niin liityhän Buzzadoriksi täältä ja ilmoitathan suosittelijaksi Glossin eli minut!