torstai 14. heinäkuuta 2011

Night and Day


Halusinpa vaan tulla hehkuttamaan uutta käsivoidelempparia! Lemon Juice & Glycerinen tummankeltainen tuubi on varmaan kaikille tuttu juttu, mutta oikea aarre merkiltä löytyy tällaisen purkin muodossa. Night & Day -käsivoide sopii nimensä mukaisesti sekä yö- että päiväkäyttöön. Koostumus on aika köykäistä ja nopeasti imeytyvää eli päiväkäytössä oikein passeli. Vaikka tuntuu yökäyttöön liian litkulta, niin hoiti omat käteni hyvin kuntoon nimenomaan yön aikana. Tuoksuu miedosti sitruunalta, mutta ei siis liikoja ärsytä nenukkia. Tykkään!!

ps. Myös sarjan pumppupullo on rautaa!

pps. Sokos ei sponsoroi minua, linkittelen sinne siksi, että googlettaessa löytyvät sieltä ekana :)

pps. Selvennän vielä, että tuon merkin tuubissa olevat voiteet on paljon tahmaisempia kuin purkkivoide ja se pumppupullovoide. Siksi tykkään näistä ei-tahmaisista enempi.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Greenismiä kerrakseen!

Kun nyt vieläkin pohdiskelen top 10 -kosmetiikkaani, niin kerrottakoon tällä välin vihreistä viikoistani. Ihan puolivahingossa olen nimittäin ollut aika vehreällä tuulella.

Sen lisäksi, että olen edelleen käyttänyt Estelle & Thildin luonnonkosmetiikkaa, olen kunnostautunut seuraavien tuotteiden parissa...


The Body Shopin Earth Lovers -sarjan Fig & Rosemary -suihkugeeli (rosmaarini ja viikuna) on ihana! Tuoksu nyt kielii taas tuosta luonnollisuudesta eikä minun nenääni nyt aivan älyttömästi kutkuttele ihanuudellaan, mutta koostumus on tässä suihkutuotteessa kohdallaan! Levittyy ja vaahtoaa ihanasti. Koostumuksen takia...


... otin tuon tuotteen loputtua käyttöön jo toisen saman sarjan suihkugeelin. Lemon & Thyme (sitruuna ja timjami) tuoksahtaa vähän miehekkäältä, mutta whatever... Te tiedätte, miten pidän kovasti vaahtoavista suihkugeeleistä.

Ja Earth Lovers -sarjasta vielä infoa: suihkugeelejä on olemassa kuusi kappaletta ja tuotteet ovat sataprosenttisen biohajoavia. (Mökille mukaan siis, niin ei saastuteta :) ) Näissä suihkugeeleissä ei ole parabeenejä, väriaineita, sulfaatteja eikä silikoneja. Pakkauksetkin on kierrätetyistä vesipulloista valmistettua uusiomuovia!


Earth Loversin lisäksi hiuksia pesin Cutrinin Greenism-tuotteilla (omat purkit olivat kuiville ja värikäsitellyille hiuksille, olemassa on myös normaalien hiusten tuotteet). (Kuvassa vilahtaa myös parhaillaan käytössä oleva Paul Mitchellin tehohoito.) Nämä vakuuttivat melkein yhtä paljon kuin Cutrinin ihana, tukkaan tuuheutta tuova Volumism-sarja. Oikeastaan eroa ei juuri ollut. Tukka oli ihanan pöyhkeä aamulla kuivuttuaan, sampoo vaahtoaa ihanasti, hoitoaine levittyy mukavasti ja tuntuu hoitavankin ja tuoksukaan ei ole paha. Lisäksi Greenismit ovat vihreitä eli:

GREENiSM tuotteet eivät sisällä synteettisiä hajusteita, silikoneja, väriaineita, parabeeneja, mineraaliöljyä eikä synteettistä UV-suojaa. Aktiiviraaka-aineet ovat peräisin pohjoisen luonnosta ja tuotteissa käytetty hajuste on 100% luonnosta. Tuotteiden sisältämä pohjoisen metsien kuusen oksatyviuute on voimakas antioksidantti joka antaa hiuksillesi kosteutta sekä suojaa tehokkaasti haitallisia ympäristötekijöitä vastaan. Kuuset erittävät oksatyviuutetta katkenneen oksan jättämän "haavan" kohdalle. Antioksidantteja täynnä oleva uute korjaa vaurion ja auttaa kuusta puolustautumaan mikrobeja vastaan.
Tuotteiden pesevät ainesosat ovat biohajoavia. GREENiSM -tuotteet ovat dermatologisesti testattuja ja ne pesevät ja hoitavat hiuspohjaa ärsyttämättä. (Kopioitu Cutrinin sivuilta.)

edit. Niin ja tuuheutta tuovan tai sen säilyttävän ominaisuuden jälkeen toiseksi tärkein kriteeri täyttyy myös Greenismissä eli minun, joka pesen hiukseni joka päivä, ei käy huonosti, jos jätän yhden pesukerran väliin siellä täällä. Hiukset siis eivät näillä tuotteilla rasvoitu niin nopsaan, jee!


Ja koska Estelle & Thildit kokivat loppunsa, kokeiluun lähtevät nämä tuotteet:




Acon Cliniderm Active Protection  -päivävoide nyt ei edusta tätä vihreää linjaa, mutta Green Peoplen Fruitful Nights -yövoide on luonnonmukaista voidetta (toivottavasti) parhaimmillaan ja koostuu pääosin sertifioiduista, orgaanisista raaka-aineista. Seerumiksikin lähti luonnonkosmetiikkamerkki Weledan Granaattiomena-seerumi, jossa ohjeet vaan valitettavasti on saksaksi. Tämä viimeisin nyt ilmeisesti on valitettavasti 40+ -iholle, mutta kokeillaan nyt vähän, kun satun tuon omistamaan :) Jos ei miellytä, niin heivataan vaikka äiteelle.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Nelly-mekko

Tämä ei nyt mitenkään liity meikkeihin eikä edes mammailuun, paitsi siinä mielessä, että kun yhdellä jalalla heijailee sitteriä, että vaavi rauhoittuisi, niin on aikaa puuhailla netissä omiaan. Nellyllä on siis kilpailu, jossa voi suunnitella oman mekkosen ja aikani kuluksi näin teinkin. Nyt moni julkku on pitänyt oranssin ja lilan yhdistelmää, niin lähdinpä seuraamaan tätä trendiä. Äänestä, jos miellyttää! Mekkovoittaja pääsee Nellyn valikoimiin :)


sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Gosh presents: Frou-Frou Rainbow

Voinen paljastaa, etten ole käyttänyt kynsilakkaa kuukausiin. Raskaana ollessani käytin lakkoja vain satunnaisesti tärkeissä tilaisuuksissa, mutta muuten uskoin keskustelupalstojen varoitukset kynsilakan käytöstä raskaana ollessa. Nyt lakkailu tuntuu mahdottomalta, koska märillä kynsillä ei syöksytä pikavaroituksella vaipanvaihtoon.

No, nyt kuitenkin päätin ristiäisiä varten ottaa riskin ja lakkailla taas kynsiäni. Tein tämän pikkuhiljaa. Yhtenä hetkenä viilailin, toisena lakkailin pari kynttä ja kolmannella hetkellä taas muutaman. Pikku hiljaa kynnet valmistuivat, mutta voi kiesus, että on selvää, etten ole aikoihin kynsiäni maalaillut.


Tässä vähän onnetonta lähtötilannetta. Pitkillä kynsillä ei tässä elämäntilanteessa tee mitään, joten olen joutunut karsimaan kynsieni pituudesta ihan mielettömästi, vaikka miehen mielestä vieläkin on liikaa.. Kynsiä ehdin silloin tällöin lyhennellä kynsisaksilla, mutta viilata en juuri ehdi, joten siksipä kynsieni muoto on.. no, olematon.


Viilailin kynsiä sen, mitä kerkesin ja levitin niille sitten kullanhohtoista Frou-Frouta. Yhdellä kerroksella tulee kynsille jo roimasti säihkettä, mutta peittävyys ei ole ihan huippuluokkaa. Olisinkin halunnut vielä toisen kerroksen tätä ihanaa kesään sopivaa lakkaa laittaa, mutta vauva juoksutti niin, että sepä unohtui sitten tehdä.


Sitten otinkin riskin ja päätin kokeilla kynsilleni lisäsäihkettä i-h-a-n-a-n Rainbow-lakan muodossa. Nämä kaksi ovat lemppareitani Goshin lakoista ja itse asiassa kaikista omistamistani lakoista pidän näistä eniten. (Myös Wild & Crazy -sarjan Purple Glitter sekä Silver Bell -lakat ovat ihania, mutta menettävät pointseja sen vuoksi, että niitä on mahdoton saada kynsistä pois.)


Rainbow'ta kynnet sentään saivat kahden kerroksen lastin, vaikkei siitä peittävyyden kannalta juuri apua ollut. Mielestäni kynnet näyttivät silti huomattavasti paremmilta livenä kuin nyt noin kuvissa lähietäisyydeltä. Vielä kun ehtisi kynnet oikeasti johonkin muotoon. Eihän tuo nyt kovin kauniilta näytä noin epäsiistin muotoisissa kynsissä.


Ja sitten vielä kiireisen hätäapu: koristetarrat. Jos laitan vain yhteen kynteen, laitan aina vihkisormeen eli vasempaan nimettömään. Tällä kertaa päädyin mustaan kukkaseen, sillä mekossanikin oli samanvärisiä kukkia.

ps. Sain monessa blogissa pyörineen top 10 -haasteen, mutta se on vaikea! Pohdin siis parhaillaan kymmentä lemppariani ja postailen suosikit sitten, kun lista on valmis :)

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Mammat, huomio!

Tämä Buzzador-postaus on nyt omistettu blogia lueskeleville äiti-ihmisille, joiden kotona köllöttelee pikkuinen vauva. Sain buzzattavakseni (jos termi on vielä epäselvä, lue tämä postaus tai tsekkaa Buzzadorin sivut) Natusanin First Touch -hoitoöljyn ja -pesunesteen.


Natusanhan on jo merkkinä superluotettava ja jopa mieheni tiesi ennen vauvan syntymää, että Natusanin öljyä pitää hankkia. Hoitoöljy suojaa ja kosteuttaa vauvan ihoa (eikä tee pahaa meidän äitienkään iholle). Pientäkin vauvaa tulee kylvetellä, joten sitä varten tuo pesuneste puolestaan on omiaan. Se on mietoa ja sillä on hyvä pestä niin vauskin iho kuin tukkakin. Vanhemmille lapsille tällä saa myös aikaan kivan kylpyvaahdon. Plussaa myös tietenkin siitä, ettei kirvele silmiä.


Hintaa kummallakaan putelilla ei ole kuin muutama euro, mutta jos haluat testat tuotteita vauskillesi nyt ilmaiseksi, niin voin lähettää näytteet parille ensimmäiselle kommentoijalle. Kerro kommentissasi, kuinka vanha lapsesi on ja liitä mukaan vaikkapa sähköpostiosoitteesi. (Kerro kommentissasi, jos et halua sitä julkaistavan, niin jätän julkaisematta.) Pyydän vain, että saan laittaa tuotteista kysymyksiä sähköpostilla, jotta voin välittää vastaukset ja kokemukset eteenpäin Natusanille.

Ja jos haluat liittyä Buzzadoriksi, tee se täällä ja nimeä minut suosittelijaksi!

edit. Miralle lähtee ensimmäinen satsi!... ja La Petite Princesselle toinen! Vilkaiskaapa sähköpostianne...