sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Sunny Chilling

Sorgendaalos, kun on ollut hiljaista aika pitkään. Vika ei ole ollut bloggailuhaluissani vaan typerässä netissä, joka ei ole toiminut. Mutta nyt se pelittää edes sen verran, että kykenen jotain sanailemaan. On muutaman kynsikuvat jemmassa nimittäin ja aloitetaanpa aurinkoisimmista.


Tiedättekö sen tunteen, kun kynnet ovat livenä näyttäneet oikein kivoilta ja sitten katsotte niitä kuvista ja huomaatte megamokan? Kyllä, tarkoitan tuota keskisormea. Nämä kynnet on vissiin taas tehty juuri ennen nukkumaanmenoa (amatöörimoka) ja keskisormi on saanut kärsiä.


Nooh, mutta jos ei tule selväksi vielä, niin enhän minä moisesta stressaa. Tosin ottakaamme huomioon se, ettei mitään stressattavaa tosiaan ole enää, kun nämä kynnet meni jo vaihtoon enkä huomannut mitään ruttuja silloin, kun tilanne oli vielä päällä :)


Minulla on nyt sellainen vaihe, että a) haluan käyttää kaikkia kesäisiä, vaaleita ja kirkkaita lakkoja sekä b) sellaisia lakkoja ja vaatteita, joita ei ole paljon tullut käytettyä. Niinpä nyt valikoitui laatikoista tuo Ginan pastellikeltainen. Kynnet olivat minun mieleeni: kivat ja kesäiset, oli ruttuja tai ei.

Ja oli pakko laittaa tuo Yvesin aluslakka vielä kuvaa, koska se on pelastaja. Ihan ykköslemppari ja luottotuote.



Vilautanpa vielä pastelleita edeltäviä kynsiä, vaikkei niissä mitään uutta juuri olekaan. Halusin kokeilla Benecosin Sharp Rosé -lakan (joka kuvasta uupuu) päälle Basement Chilliä, mutta tulos oli aika laimea, joten sotkinpa päälle taas vanhaa, tuttua Saffronin lakkaa. Lopputulos olikin liki identtinen näiden kynsien kanssa.

Että sellaista tänään. Mukavaa sunnuntaita kaikille :) Kenen toivotte putoavan Julkkis BB:stä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!