sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Jouluhärdellin keskellä

Olen aika pettynyt itseeni, kun en ole saanut aikaiseksi postailla tässä joulua ennen... no, mitään. En nyt hirveästi selittele, mutta pimeä vuodenaika tekee sen, etten iltaisin saa otettua mitään kivoja kuvia enää töistä tultuani. Ja viikonloput ovat menneet joulusiivouksen ja -ostosten parissa. Niitä joululahjavinkkejäkään en siis saanut kasattua, nyyh.

Noh, tässä nyt kuitenkin yksi joululahjavinkki teille itsellenne.

Blogiani lukeneet ehkä muistavat minun hehkuttaneen Sophie Kinsellan kirjoja (esimerkiksi tässä postauksessa), ja hehkuttelu saa jatkoa.

Epäröin ihan superpaljon tilatessani Adlibrikseltä (ja tämä ei ole mainos! :) ) Kinsellan Twenties Girl -pokkarin, joka suomeksi kantaa nimeä Kevytkenkäinen kummitus. Epäröin siis siksi, etten voinut kuvitella, että kirja, joka kertoo kummituksesta voisi olla yhtä höpsön romanttinen kuin muut Kinsellan kirjat. Mutta kyllä voi! Ja kummitushan on kirjassa periaatteessa vain sivuhahmona. Samaa höpsöä romantiikkaa on luvassa tässäkin kirjassa, mutta kevytkenkäisellä kummituksella varustettuna! Aivan ihana opus.

Tilatkaa siis tuo kirja itsellenne, jos haluatte nauraa ääneen, kikattaa, hymähdellä ja tirauttaa pari kyyneltäkin. Suosittelen kaikille Kinsellan muiden kirjojen ystäville.

Nyt olenkin sitten lukenut kaikki Kinsellan omalla nimellään kirjoittamat kirjat, joten tiedustelenkin teiltä, onko kukaan lukenut Kinsellan kirjoja, jotka hän on kirjoittanut salanimellä Madeleine Wickham? Ovatkohan ne samaa taattua Kinsella-laatua kuin nämä muut (muunmuassa Varsinainen talousihme, Muistatko minut? sekä Himoshoppaajat)? Tell me!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa lukea myös kirjavinkeistäsi! =)

    Itse jäin Himoshoppaajiin koukkuun ja kolmas on menossa! =)

    Oletko katsonut jo tuon elokuvan?

    http://www.fin-tv.com/confessions-of-a-shopaholic/himoshoppaajan-salaiset-unelmat-video_8472b407b.html

    Pakko oli sekin katsoa.. mutta kirjahan oli tietysti paaaaaljon parempi kuin elokuva! =)

    VastaaPoista
  2. Heippa,

    Juu, leffa on tullut katsottua, ja yllättävän hyvä se kyllä oli. Aina se vähän häiritsee, kun on tehty eri tavalla jotain kuin kirjassa ja AINA kirja on parempi, mutta yllättävän hyvä leffa kuitenkin :)

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!