keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Teeez Cosmetics, vol.1

Kävipä yksi hauska juttu. Tai ei nyt mikään funny hahaa, mutta aiheutti se minussa pienen hymähdyksen.

Tässä joku aika sitten olin blogin sähköpostissa ja olin poistelemassa jotain turhia mainosviestejä ja muita. Yhdessä poistettavaksi ruksitussa viestissä oli aiheena jotain englanninkielistä, joten vaikutti ilmiselvästi roskapostilta. Poistin viestit, mutta jotenkin salakavalasti tajusin, että viestin aiheessahan luki jotain kosmetiikasta ja palasin roskakoriin lukemaan viestin. 

Viesti oli minulle täysin tuntemattoman kosmetiikkamerkin edustajalta, joka ystävällisesti pyysi yhteystietojani lähettääkseen minulle näytteitä tältä merkiltä, joka liitteenä tulleen esitteen mukana vaikutti varsin mielenkiintoiselta. Lisäksi viestissä mainittiin, että minulle oli jo aiemmin lähetetty viestiä aiheesta, mutta tämän olin kai sitten epähuomiossa poistanut.

Noh, googlasin Teeez-merkkiä ja kaikki vaikutti olevan ok, joten laitoin osoitteeni. Vastausta ei enää kuulunut ja elinkin sitten siinä uskossa pari viikkoa, että viesti oli sittenkin joku höpöhöpöjuttu ja unohdin koko episodin. Kunnes menin postista hakemaan minulle saapunutta mysteeripakettia ja sieltä paljastui tämä:


Vähänkö olin innoissani! Ihan kuin joulu olisi tullut pikkuisen ajoissa :)


Aivan ihanan pirteitä ja värikkäitä pakkauksia. Sain siis testiin pari huulipunaa, ripsarin sekä luomivärin.

Jaaaaa.... Esittelen ne toisessa postauksessa, tässä vasta vähän esimakua :) Stay tuned! 

ps. Niin, miettikö joku, mistä näitä saa? Minä mietin ainakin, mutta sepä kerrottiin minulle. Nämä ovat siis yllättäen Nellyn valikoimasta ja löydätte kaikki merkin tuotteet täältä*.

4 kommenttia:

  1. Wau! Pakkaukset ainakin ovat houkuttelevat!

    VastaaPoista
  2. Ompas kiehtovan näköisiä pakkauksia! :) Anna kun arvaan, ei ole ainakaan suomalainen yritys? Suomessa ei ikinä heittäydytä villiksi pakkauksien kans :D

    VastaaPoista
  3. Pakkaukset on ainakin värikkäät. :D Mielenkiinnolla odotan, mitä sisältä löytyy.

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!