keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Jälkikasvun mittainen tauko

Hejssan alla,

nyt oli pakko tulla ilmoittamaan, että ohjelmassamme seuraa pienimuotoinen blogihiljaisuus. Perheemme kasvoi pienellä prinsessalla ja nyt täytyy jostain hellittää, että pääsen vauva-arkeen täysillä mukaan. Sitten, kun olen oppinut äiti-ihmisille oleellisen multitasking-taidon, voin palailla linjoille. Nyt olen vielä täynnä uniongelmia (ai miten niin pitäisi nukkua silloin, kun vauvakin?) ja puklun tuoksua (ai niin, se harso olkapäälle, prkl!). Mutta alan oppia: nytkin näpyttelen yhdellä kädellä ja itse asiassa yhdellä sormella, likka toisessa kainalossa. Ei siis aikaakaan, kun pääsen taas tositoimiin bloginkin kanssa. Sain testiin mm. Paula's Choice -merkin tuotteita, joiden testaamista odotan innolla.

Täytyy tunnustaa, että tällä hetkellä kasvojen pesu herkästi unohtuu ja meikannut en ole viikkoon, mutta iho on paremmassa kunnossa kuin vuosiin! Tai sitten vain näen itseni ruusunpunaisten lasien läpi.

Tiesittekö muuten, että vauvan talkki on todella hyväntuoksuista? Miten tätä voisi hyödyntää omalla kohdalla? Talkkia kainaloon ja menoksi, eikö? Oikeasti... siis todella hyväntuoksuista. Ajattelin vaan kertoa :)

11 kommenttia:

  1. Onnea :) ja kyllä me maltetaan odottaa parempia bloggaus aikoja :)

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea perheenlisäyksestä!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea pienestä prinsessasta! :)

    VastaaPoista
  4. oih, onnea sinulle ja jaksamisia ! :)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut perheenlisäyksestä ♥

    VastaaPoista
  6. Onnea pienestä tytöntylleröstä! Oma prinsessani syntyi viime lauantaina, joten samanmoisissa maidontuoksuisissa tunnelmissa ollaan täälläkin. ;) Olisipa itsellänikin iho hyvässä kunnossa, juuri tänään miehelle kirosin että viimeksi iho on kukkinut näin kauheasti kun olin 16v.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille onnitteluista! Snusmumriken: Onnea sinullekin pikkuisesta prinsessasta! Niin ja ps. ei sitä ihoni hyväkuntoisuutta kauaa kestänyt :/

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea koko perheelle pienestä nyytistä :).

    Tuutko kesällä ostamaan miulta vaatteita neidille ;)?

    VastaaPoista
  9. Panda: Kiitos! Mitämitä, mitä mä oon missannu????

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!