No joo, oli ne sittenkin sotkuiset, prkl!! Näyttää livenä jotenkin siistimmiltä. Nuo konaditiikerit lähti leviämään, kun yritin poistaa niitä kynsinauhoilta. Oh, well. Tuossa nyt kuitenkin lopputulos viime viikon lakkauksista. Heti, kun olin laittanut oranssia kynsille, tuli mieleen, että tiikeritiikeritiikeri!
Pullot ovat samankokoisia, mutta näyttääkö teistäkin, että Satsumaa on vähemmän? Kuin pullonpohja olisi paksumpi? Factorin pullossa ei meinaan ole millimerkintää. |
Kumpaakin jouduin laittamaan kolme kerrosta, että lopputulos ei olisi raidallinen. Eivät siis olleet parhaimpia levittymään, mutta varsinkin Max Factor kuivui kyllä siedettävän nopsaan. Keltaisen vähän sotkin johonkin. Satsuma oli muuten kynsillä aavistuksen tummempi kuin pullossa. Tuollainen kiva porkkana.
Niin kuin keskiviikon postauksessa itkeskelin, en tosiaan tiedä, mikä vika kynsissäni on, mutta ne eivät kasva vanhaan malliin. Ne eivät myöskään ole pinnaltaan tasaiset enkä saa niistä viilattua siistejä sitten millään. Se vähän nyt pilaa tätä esittelyä, mutta pliis koittakaa kestää. Pitäisi vissiin ruveta popsimaan jotain kalkkitabletteja tai mitä lie (edit. aloitin jo!).
Lakkaus on siis viime viikolta ja muutaman päivän viihtyivät kynsillä. Satsuma lähti ihan heittämällä pois, mutta Get Color ihan hintsusti ja vaikeammin ja jätti jälkeensä kellertävät kynnet aluslakasta huolimatta. Satsuma ei värjännyt yhtään.
Citymarketin kuvastossa kesän Satsuma-uutuus jo oli, hintaa 5,90 e.
ps. Tänään vielä (klo 23.59 asti) saa Yves Rocherin vedenkestävän kajalkynän* kaupan päälle, jos tekee tilauksen. SPRING01-koodilla tulee musta kynä, SPRING02-koodilla kuparinvärinen ja SPRING03-koodilla tulee ihanan kesäinen turkoosi kynä.
Satsuma on saatu blogin kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!