tiistai 26. elokuuta 2014

Metallista

Megapitkä tauko taas takana, anteeksi. Pitäis yrittää skarpata. Taas.

Vaihteeks yhdet kynnet hei :) Täysin heräteostos kun Ginan myyjä kertoi, että oli parista eurosta kiinni, että saisin toisen leiman korttiin. Kun ne kynsilakat nyt on siinä tyrkyllä, niin tämä pisti ekana silmään.

Kiva lilahtava, metallinen lakka, joka peitti hyvin jo yhdellä kerroksella. Vähän tuollainen avaruusviba noista kyllä tulee, tiedä sitten miksi.

Olen yrittänyt olla ostamatta uusia lakkoja, kun vanhatkin kuivuu kokoon laatikoissa, mutta oli kivaa kyllä saada tällainen uusi tulokas. Epäilen, että tästä tulee sellanen seivaaja-lakka, kun kuivuu nopeasti ja tosiaan se yksi kerros riittää. Tarpeeksi juhlava myös eli tästä lähtien kiireessä tämä saattaa olla aina tyrkyllä kynsille.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kesäjalat pehmeiksi eli kuorivat sukat

Nyt olisi esittelyssä sandaaleista ja korkkareista vilkkuville kesäjaloille suunnattu aika edistyksellinen tuote.


Uskaltauduin viimein kokeilemaan kaapissa pitkään makoilleen Footnerin tuotteen. Kuorivat sukat lupaavat tehdä jaloista vauvanihon pehmeät.



Paketissa on muoviset sukat, jotka laitetaan jalkaan teipillä kiinnittäen tunniksi.


Sukat jalkaan, omat sukat vielä päälle ja siitä lähtee. Muovisukkien sisällä on jotain hoitavaa ainetta ja tunnin saavat jalat tosiaan muhia siellä. Tuote lupasi, että 5-10 päivän sisällä alkaa jalkojen iho kuoriutua. HUOM: Itse tajusin vasta sukat jalkaan laitettuani, että ohjeissa muistutetaan, että jos ei halua ihon kuoriutuvan esim. jalkojen päältä, niin siihen kohti kannattaa laittaa sitten vaseliinia. Itse siis en tätä tajunnut ja kaduin tätä kovasti.


Muutaman päivän päästä iho tosiaan alkoi kuoriutua, tässä kuvassa on tilanne ehkä noin viikon kuluttua sukkien käytöstä. Suihkun ja saunan jälkeen ihoa lähti reippaammin. Aika koukuttavaa muuten tuo ihon repiminen eli ihan ei olkkarin maton päällä siihen hommaan kannata ryhtyä :D Iho kuoriutui varpaita myöten ja tosiaan myös siitä jalan päältä, mikä oli hankalaa esim. baltsuja käytettäessä, mutta ehkä parissa viikossa homma oli jo liki ohi. Nyt kuoriutuvia kohtia ei juuri huomaa enää.

Jaloista tuli kyllä huomattavasti pehmeämmät, joten en voi kun suositella tätä tuotetta :)






torstai 31. heinäkuuta 2014

Kesäinen setti

Osallistuin Avènen kesäiseen testiryhmään, jossa tarkoituksena oli siis testata muutamaa tuotetta. Kun kerta hellekesää on vielä runsain mitoin jäljellä, on hyvä esitellä tässä vaiheessa vähän kokemuksia.


Joukossa oli muutama kesätuote ja pari ihonhoitotuotetta.


Kesätuotteisiin lukeutui huikealla 50:n suojakertoimella varustettu mineraaliaurinkovoide sekä samaisella suojakertoimella varusteltu meikkipuuteria muistuttava tuote parissa eri sävyssä.

Jos nyt aloitan tuosta Very High Protection Mineral Lotion -voiteesta, niin voin kertoa, että siirsin sen aika pian taaperoni käyttöön. Se blokkaa auringon niin perusteellisesti, ettei aurinkoa rakastava ja ruskettusta tavoitteleva meikäläinen millään voinut sitä säännöllisesti käyttää :) Lapselle se sen sijaan on ollut aivan mahtava kesätuote eikä tyttö ole palanut laisinkaan koko kesän mökkeilyistä ja rantailuista ja auringonporotuksesta huolimatta.

Voide on tuhtia, valkoista (muuttuu kyllä iholla vähän beigehtävämmäksi) eli sen levityksen huomaa. Laiskuuttani suihkutin jotain löytämääni 30:n suojakertoimella varusteltua läpikuultaavaa voidetta tässä yksi päivä lapselleni, mutta helteisellä rannalla huomasin aika pian alkavaa punoitusta ja lisäsin äkkiä tätä Avènea olkapäille. On vaan turvallisempaa silloin, kun huomaa, mihin voidetta on levittänyt ja paljonko.

Voiteen pesu iholta pois on oma urakkansa (tämän kanssa voi taatusti mennä uimaan!) ja siihenkin omalla kohdallani kyllästyin. Lapsen kohdalla jaksan kuitenkin nähdä tämän vaivan. Pääasia, ettei hänen ihonsa ole palanut :) Suosittelen voidetta lämpimästi kaikille, joiden herkkä iho ei aurinkoa kestä!

Sävyt Dore/Honey ja Sable/Beige.
Meikkipuuteria muistuttavat High Protection Compact -tuotteet ovat peilirasian sisälle kätkeytyviä mineraaliaurinkosuojan sisältäviä aurinkovoiteita. Näillä saa kesänassun tasoittumaan, suojautumaan auringolta ja hehkumaan. Kesäisin aina muutenkin innostunun meikkipuutereista, joten tuotteena nämä olivat tosi käteviä ja tasoittivat ihon väriä kivasti. Alkuun tuo vaaleampi sävy oli passeli, mutta pidemmälle kesään mentäessä vaihdoin tummempaan sävyyn. Ainoa miinus ehkä tuoksusta, en ehkä kasvo"meikissä" kaipaa aurinkosuojan tuoksua sen kummemmin. Myös tietty 50:n suojakerroin sopii paremmin ehkä herkemmin ihonsa polttaville kuin aurinkoa rakastavalle meikäläiselle :)


YsthéAL-voiteet olivat yökäyttöön tarkoitetut kasvovoide ja silmän- ja huultenympäryksille soveltuva voide. Heti plussaa kummallekin voiteelle sekä pumppumallista että kivan keveästä ja riittoistasta koostumuksesta. Voiteet on suunnattu 35+-ikäisille, ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä vastaan taisteleville. Eli siis vähän olen junnusarjaa kuitenkin enkä ihan kohderyhmää, mutta tykkäsin kyllä tuotteista kovin. Kumpaakin oli miellyttävä käyttää ja tosiaan riittoisia ovat. En nyt mitään suuren suurta ihmettä kasvoillani huomannut, mutta ainakin iho oli aamusella kosteutettu ja hyvinvoiva.

Tuotteet saatu blogin kautta.





torstai 24. heinäkuuta 2014

Turkoosia

Kesäterveiset! Vielä pikkuhetki olisi kesälomaa jäljellä ja näin on tullut todistetuksi, etten ole yhtään sen ahkerampi bloggailija lomalla kuin arkenakaan.

Mielenkiintoisia kokemuksia jalat kuorivista sukista olisi kyllä kuvassa, kuten myös juttua Avénen kesätuotteista. Nyt kuitenkin yhdet kynnet. Tosin epäilen, että samaa yhdistelmää on kynsillä jo ollut... En kuitenkaan jaksanut tarkistella, että missä muodossa :)

Gina Tricot: Azure Blue & Space Queen          
Kyllä tuollainen merellinen turkoosi vaan sopii hyvin kesätunnelmaan ja aavistuksen ruskettuneisiin kätösiin :)

Nyt rupean puuhastelemaan niitä muita postauksia! :)

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Pikamoi

Huonostihan tää nyt menee, kun ei kesälomaltakaan ehdi bloggailla. Kohta pitää taas juosta junaan, että ehtii möksälle. Jos sen jälkeen ehtisi vilauttaa uusia kynsiä, esitellä testissä olleita Avènen tuotteita ja muuta kaikkea kivaa.

Nauttikaa helteistä :)

Pusmoi!