tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kiiltolisät jemmoihin

Ehkei se kosmetiikan ostolakkoilu sitten päde kuin vain nettikauppoihin. Niin tottuneesti meinaan nappasin ostoskärryihin kiiltoja sieltä kuuluisasta Prisman alelaarista...


Kerroinkin jo, että olin aiemmin bongannut laarista jo omistamani pinkit (tai ainakin toisen niistä, en muista kumman) ja oranssin (jotka olen esitellyt täällä), mutta ne saivat jäädä tarramerkityiksi laarille, kun ne kerran jo omistan. Toisella käynnillä kuppiin oli ilmestynyt räväkkä punainen (sävy #1) ja vaalea shimmerilila (#7), jotka sitten yllättäen veivät sydämeni.

Punaiset huulet eivät ole yhtään minun juttuni, ainakaan punalla laitettuina. Kiiltoja käytän herkemmin, vaikka olisivatkin tummia ja niissä olisi paljon pigmenttiä. Siksipä näin jo mielessäni verenpunaiset kiiltohuulet ja tuo tumma kiilto pääsi ostoshihnalle. Kun sitten kotona kokeilin tätä kyseistä kaveria, niin eipä tuo niin kovin kummoinen ollutkaan.


Missä oli kaikki dramaattisuus ja väri? Kysynpähän vaan. No, nyt tuo kiilto varmaan ainakin tulee käytettyä, kun ei tarvitse jännätä turhaan dramatiikkaa, mutta täytyy myöntää, että olin vähän pettynyt. Olin niin tyytyväinen itseeni, kun heittäydyin näin villiksi ja ihan syyttä.

Lilaan tykästyin kovasti. On juurikin minua ja tällaista sävyä en muista omistavani, joten ihan tarpeellinen lisä jemmoihin. No joo,  selityksiä, selityksiä, tuo nyt käy melkein mistä vaan vaaleasta :)


Ei nyt mikään erikoinen, mutta tosi kiva. Ja shimmerisyys tuo kivaa säihkettä huulille, joten en valita. Minulla on tosi kuivat suupielet, jos sitä mietitte. Korostuu näköjään kuvissa aikalailla.

Oletteko te hamstranneet mitään kevättuotteiden tieltä poistuvia herkkuja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!