sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Pink Blenda


Maailman lyhyin postaus. Käytössä oli muutamana päivänä Hennesin Pink 5 minilakan pakkauksesta ja Make Up Storen Blenda.


Ei tuo nyt vaaleanpunaiselta näytä. Enempi sellainen vanha rusehtava roosa kultaisella shimmerillä.


En saanut yhtään fiksua kuvaa pelkästä Pinkistä, joten jaan vain tämän kuvan, jossa kumpaakin lakkaa on jo käytetty.

Kivat kynnet, jotka pysyivät pitkään. Jeejee.

Ps. Keskiyöhön asti voi vielä hyödyntää Yvesin* tarjousta, jossa saa ilmaiseksi ensimmäisen tuotteen, jonka ostoskoriin asettaa. Eli kallein ekaksi, vinkvink ;) Lisäinfoa löytyypi edellisestä postauksesta.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Halloweenin kunniaksi!

Nyt on taas Yvesillä* heidän ihanin tarjouksena (ilmaisten postikulujen lisäksi siis ihanin)... Eli viikonlopun ajan ja Halloweenin kunniaksi saa ensimmäisen ostoskoriin napautetun tuotteen ILMAISEKSI! Eli jos mieli halajaa muutakin kuin yhtä tuotetta, niin laittakaa se kallein tuote koriin ensimmäisenä :)

Keräsin tähän nyt muutaman esimerkin Yvesin valikoimasta, jotka ainakin itse voisin ilmaiseksi kotiuttaa:

a) Korjaava vartalovoide*, 100 % karitevoita - pelastus kuivalle iholle.
b) Kiinteyttävä voide vatsalle*, en minä näihin usko oikeastaa, mutta heittämällä voisin kokeilla, jos ilmaiseksi tällaisen saisin. My tummy needs help!
c) Hehkua kasvoille toisivat puuterihelmet* ihanassa rasiassa. Sopiva sävy kaikille ihoille.
d) Marokkolainen savinaamio* pehmentää ihon ja tukan!
e) Todella kauniit sävyt sisältävä luomiväripaletti* ei kyllä jätä ketään kylmäksi. Ihania yhdistelmiä saisi näillä sävyillä niin arkeen kuin juhlaankin.
f) Yvesin versio BB-voiteesta* voisi olla kokeilemisen arvoinen.
g) Pitäisikö jo varautua joulun tuloon? Entäpä jos tarjouksen käyttäisikin anti-ageing-eliksiiriin* ja säästelisi tuotteen äipän joulusukkaan odottamaan?
h) Itse voisin kyllä käyttää tarjouksen yövoiteeseen, joka olisi taas hakusessa. Miten olisi taistelu alkavia ryppyjä vastaan tällä voiteella*?

Ja sitten vielä tuotteita, joita EI kannata ensimmäisenä napauttaa sinne ostoskoriin edullisen hintansa vuoksi, mutta jotka kannattaa sitten sen kalleimman tuotteen jälkeen lisätä ostoslistalle :) Eli tällaisia parin-muutaman euron tuotteita, jotka himottaisi minua ovat nämä seuraavat:

i) Käsivoide*, joka tuoksuu sokerikuorrutetuilta malvankukilta ja mantelilta. Nam!
j) Sitrukselta tuoksuva suihkugeeli* voisi olla aika piristävä lisä pimeiden aamujen/iltojen iloksi. Tämä sisältää siis appelsiinin ja sitruunan eteerisiä öljyjä sekä vanilja-absoluuttia. Kuulostaa nannalta.
k) Herkullisen sininen kynsilakka* näyttäisi olevan juuri sellainen royal blue -sävy, jota olen himoinnut.
l) Pitäisiköhän sitä viimeinkin tilata tämä vaniljasuihkugeeli*? Tuntuu, että aina kun olen ollut tilailemassa, niin kaikki vaniljantuoksuiset on valikoimista loppu, mutta nyt niitä taas olisi.
m) On aika varmaa, että mangolta ja passionhedelmältä tuoksuva suihkugeeli* on aika herkullinen piriste suihkuun.
n) Kultainen eyeliner* taikoo bilesilmistä satumaiset!


tiistai 23. lokakuuta 2012

Angry Birds -shampoo - jei vai nej?


En ole ihan varma, innostunko ideana Angry Birdsin ja Lumenen yhteistyöstä, mutta testasin nyt kuitenkin, josko jaksaisin innostua itse tuotteista.


Ajattelin, että testaan kerran itse Angry Birds -vadelmashampoota ja jaan sen sitten eteenpäin tuttavalapsille tai pesen sillä oman tytön tukkaa. Noh.. Siellä se vieläkin kylppärinhyllyssä komeilee, en raaskinut sitä antaa pois, kun se olikin ihan jees. Pesi tukan hyvin eikä litistänyt ja liiskannut, vaan piti ihan suht tuuheana.



Tuoksu on ihan ällöesanssinen vadelma, joka jää kyllä tukkaan leijailemaan. Tosin miedompana ja liki siedettävänä, mutta itse pesuvaiheessa tuoksu on kyllä aika hurja. Pesen tällä silloin tällöin itse tukan, joskus vain siksi, että saan hiuksiini vähän tuoksua :) Muuten pesen tytön tukkaa ja ihastelen hänen vadelmantuoksuista päätään...


Lumenen Angry Birds -tuotteisiin kuuluvat myös mustikkainen käsivoide, karpaloinen vartaloemulsio sekä lakkaa sisältävä suihkugeeli. Tuotteisiin voi tutustua täällä.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Pientä tarpeellista apteekista

Huomasin tässä vähän aikaa sitten silmänympäryksilläni ensimerkit siitä, että ne alkavat kuivumaan - niin kuin aina talven tullen tekevät. Napsaisin siis Avènen silmänympärysvoiteen auki ja alkava kuivuus saatiin kuriin. Yksi Avène ei kuitenkaan koko talvea kestä ja muistin, että viime talvena ihastuin yhtä paljon (ellen enemmänkin) Sebamedin voiteeseen, jonka sitten päätinkin nyt tilata Apteekkituotteet.netistä* omakseni.


Tämän ihananihananihanan silmänympärysvoiteen* lisäksi päätin, että kun nyt oltiin tilailemassa, niin päätin tilata saman Sebamedin Anti-ageing-sarjan hoitovoiteen* kasvoille, josta jo viime vuonna joulun tienoilla kirjoittelin ihastuneena. Luotan siihen, että kun koko kasvojen ihokin alkaa huutaa hoosiannaa kuivuudesta, niin tämä rauhoittaa tilanteen. Ja let's face it, tässä iässä (27!) voi ihan huoletta ja pitääkin käyttää anti-ageing-voiteita.


Ja lähti tilaukseen vielä tuubillinen Bevita R-voidetta*, joka on tarpeellinen melkein mihin vaivaan vain. Mutta tämän nyt tilasin lähinnä tytärtäni varten, jonka vaippaihottuman tämä voide korjaa hetkessä. Vaikka kyllä kai se niin menee, että äitikin tätä lainailee aina välillä.

Vertailin kolmea eri nettiapteekkia ennen tilauksen tekoa ja laitoin saman kolmikon jokaiseen ostoskoriin. Tuotteiden hinnat ja postituskulut huomioonottaen, Apteekkituotteet oli mielestäni halvin ja kätevin, joten tilaus lähti sinne. Tilaus käsiteltiin heti ja paketti oli SmartPost-lokerossa seuraavana päivänä.

Mieli olisi tehnyt tilata muutakin, mutta jättäydyin nyt tällä kertaa tähän. Jos olisin vielä antanut itselleni luvan tuhlailla pikkuisen lisään, mukaan olisi kenties tarttunut seuraavat tuotteet:


Tämä ACO Cliniderm Renewal Cleansing Foam* on minulla nyt käytössä (vähän eri nimellä tosin muistaakseni, mutta samaa tavaraa) ja voi morjens! Niin olisi tehnyt mieli tilata jemmakappale. Tämä on siis kevyesti kuorivaa puhdistusvaahtoa ja vaikka pelkäsin, että jättäisi ihon nirskuvan kuivaksi, niin ei kyllä jätä, vaan aivan ihanan pehmeän puhtaaksi ja tuntui kirkastavan heti ensimmäisistä käyttökerroista lähtien. Ihan taatusti tilaan tätä vielä jossain vaiheessa lisää. Ei mikään puhdistustuote ole myöskään tuntunut näin pehmoiselta pesuvaiheessa.


Olen kovasti halunnut tässä valkaista hampaitani, mutta tajusin vasta tilauksen jo tehtyäni, että tämä Yotuelin kotivalkaisukitti* olisi ollut ihan älyttömässä alessa. Nyyh.

Vihaan pimeyttä, ankeutta ja talven tuloa. Muistuttavat vaan siitä, että no sun, no fun. Tarvitaan siis D-vitamiinia* ja paljon!

Ja kyllä: nuo Sebamed- ja Bevita-kuvat viestivät siitä, että yhtä huonoja kuvia on luvassa, kun päivänvalo ei riitä! :/

lauantai 20. lokakuuta 2012

Strawberry Puree

Ette usko, mutta toissapäiväisesta loppuneet-postauksesta jäi yksi tuote uupumaan. Teinpä siis sille tällaisen minipostauksen, kun unohtuu muuten kokonaan.



Ja voi tälle tuotteelle ihan hyvillä mielin oman postauksen pyhittääkin ja ihan kuulkaa tuoksunsa puolesta! Makeita tuoksuja inhoaville tämä ei sovi, mutta mansikan tuoksua rakastaville tämä The Body Shopin Strawberry Puree Body Lotion on omiaan. Kyseessä on todella kevyt voide, miltei jopa geelimäisen tuntuinen eli ei kuivalle iholle ehkä paras, muuten kun tuoksua tuomaan. Ehkä näillä keleillä jopa omakin iho olisi tarvinnut jotain täyteläisempää, mutta kyllä silti ihan tyytyväisenä tätä käytin ja tuoksuttelin innoissani. Koostumus oli tosiaan superkevyt ja imeytyi hetkessä. Unohtui melkein, että mitkäs kohdat sitä olikaan jo rasvannut, kun oli jo sekunneissa iho ihan kuiva. Iho ei mitenkään erityisen sileäksi tai kosteutetuksi jäänyt, mutta jotenkin silti diggasin tästä kovasti. Kai sillä tuoksulla sitten joskus on jotain merkitystä.

Ja pumppupullosta sitten taas sata plussaa. Muistaakseni minun jemmoista löytyy vielä Bodarin mansikkavartalovoi, joten hyökkään varmaan sen kimppuun pian. Kyllä niin mukavaa oli rasvailla näin hyvän tuoksuisella voiteella :)

perjantai 19. lokakuuta 2012

Nätti syysale

Hyviä uutisia, Prettyllä on käynnissä syysale! Ajattelinkin pitkästä aikaa vääntää kollaasin aiheesta, kun kaikki muut postaukset tuntuvat olevan niin vaikeita väsätä... Lähinnä kai kuvien ottaminen tuntuu olevan todella haasteellista minulle, mutta yritän petrata.

Prettyn ale on lokakuun loppuun asti voimissaan ja Klarnan sopparin tekemällä saa maksuaikaa joulukuulle asti (aka veronpalautukset hyötykäyttöön ;) )


a) Coastal Scentsin 88 värin paletin* normihinnasta on syksyn kunniaksi napsaistu kymppi pois.

b) La Femmen cracklelakat* kustantavat vain pari euroa syysalen ajan!

c) Myös W7:n crackleja* löytyy samaan parin euron hintaan :)

d) Beauty UK:n tuotteet* ovat kymmenen prossan alessa!

e) Ehkä lempparein juttu tai ainakin sellainen, joka helpoimmin riistäytyy käsistä, jos innostun tilailemaan: hitsisti kynsitarra-arkkeja* 0,90 euron hintaan.. ui ui.

f) Nails Worldin siirtokuvat* ovat tarjolla hintaan 0,20 e per arkki, ei paha!

g) Myös Sleekin tuotteet* ovat kaikki pikkualessa.

h) Tällä Clarinsin luomiväripaletilla* voisi kenties loihtia kauniin arkimeikin.

i) Ja vielä nostaisin esille korut*, joiden hinnasta on viidesosa napsaistu pois.

Että sillä tavalla. Syksyt on kyllä alennusmyyntejä täynnä ja itse olen ainakin villiintynyt muutenkin nettikauppojen maailmaan - oli alea tai ei... *tähän sellainen häpeästä punastuva hymiö*

torstai 18. lokakuuta 2012

Thebosin meikkikilpailu

Thebos-verkkokauppa on järjestänyt aika huikean hauskan meikkikilpailun*. Ideana on, että saa luoda vapaavalintaisen meikkilookin. Neljä parasta lookia voittaa palkinnon. Ja palkinnot ovatkin seuraavanlaiset:

1. palkinto: 100 euron lahjakortti Thebosille
2. palkinto: 50 euron lahjakortti Thebosille
3.-4. palkinto: 25 euron lahjakortti Thebosille

Kuvat julkaistaan Thebosin Facebook-sivuilla ja eniten tykkäyksiä saaneet kuvat voittavat nuo lahjakortit. Myös kuvista tykänneiden kesken arvotaan kaksi 50 euron lahjakorttia, joten kannattaa käydä noita kuvia siellä ihailemassa ja klikkailemassa sitä Tykkää-nappia :)

Nappaa siis kuva meikkilookistasi ja lähetä se osoitteeseen asiakaspalvelu@thebos.fi. Muista laittaa yhteystietosi mailiin mukaan.


Lokakuun loppuneita

Tungetaan nyt muutama loppunut tuote taas samaan postaukseen.


Ensinnäkin loppui Davinesin Nourisihing Vegetarian Miracle -tehohoitsikka.




Ihan hassu purkki, kun tekstiä ympäriämpäri, niin ei oikein tiedä, miten päin purkkia pitäisi esillä. Noooh, anyway... Oli kyllä hyvää tavaraa. Silotti tukan niin, että se oli kuivuttuaan jopa melkein liian siloinen ja hentoinen ja ohuempi kuin yleensä. Mutta toisaalta, kumpi on parempi: paksu ja karhea vai sileä ja ohut? Kuka senkin kertoisi... Voisin käyttää tätä uudelleenkin. Toimi myös hyvin nopsana pikahoitsikkana selvittäen takut helposti.


Ja loppuipa Dermosilin puhdistusgeeli, joka sisälsi myös mikroskooppisen pieniä kuorintarakeita. Oli ihan kiva tuote, jota vaan tuli plurautettua aina ihan liikaa, kun pienikin määrä olisi riittänyt. Tästä syystä myös loppui tosi nopeasti. Mutta tykkäsin kyllä kovasti. Puhdisti nassun ja teki sen myös freesin oloiseksi.


Tämä seuraava tuote ei varsinaisesti loppunut. Päätin vain heittää sen menemään. Oriflamen geelimäinen silmänympärysvoide alkoi kyllästyttämään, kun ei se näyttänyt tekevän mitään ihmeitä eikä tuntunutkaan kovin erikoiselta. Lähinnä ärsyttävältä. Aika usein tällaiset geelimäiset tuotteet jäävät sellaiseksi ikävän tuntuiseksi pinnaksi iholle eikä tämä ollut poikkeus. Plus että tämä oli avattu jo sata vuotta sitten eikä näin ollen varmaan ole kovin kuosissakaan. Ottaen vielä huomioon tämän purkkimaisen piirteen, joka mahdollistaa lisäbakteerien kehittymisen, kun sormilla täältä kaivaa voidetta. Onhan ne tuubimaiset mallit paljon parempia siinäkin suhteessa. En enää edes löytänyt tätä Orkun sivuilta, joten turha kai selittää enempiä. Niin ja sekin syy oli tämän heivaamiseen, että ulkona alkaa olla niin kylmä jo, että silmänympärykset huutelevat jo täyteläisempien voiteiden perään.


Sitten loppui Yves Rocherin tilaajalahjana tullut aprikoosivartalonkuorinta*. Ensin tykkäsin, sitten en ja jäi vähemmälle käytölle, kunnes sitten käytin tämän hetkessä loppuun, kun tajusin, miten sileäksi tämä oikeasti ihon sai. Makea aprikoosintuoksu ei varsinkaan loppua kohden miellyttänyt minua laisinkaan, mutta niin kivan kuoriva tämä tuote oli, että käyttäisin toistekin - oli tuoksu, millainen tahansa.


Sitten yksi ihan random tuote, jonka sattumanvaraisesti valitsin jemmoista käyttöön. Nimittäin Nuxen kirkastava seerumi. Pumppupullo jees ja itse tuotekin tuntui kasvoilla kivalta ja joinain päivinä en muuta voidetta tämän lisäksi käyttänytkään, kun piti nassun ihan joustavan oloisena kiristämättä lainkaan. Mutta minkäänlaisia kirkastavia vaikutuksia en kyllä huomannut eli en ehkä toisten jaksaisi vaivautua käyttämään tätä.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Trooppista glitteriruudukkoa

Vanhoja blogikuvia selatessani katseeni kiinnittyi näihin kynsiin menneeltä kesältä:


Kyseessähän oli tietenkin MIYOn Tropicana-sävyinen tuoksulakka, jonka halusin taas kynsilleni. Toki tällä kerralla piti tehdä jotain vähän erilaista ja mukaan piti tietenkin heittää myös uusi rakkauteni, joka on nähty nyt jokaisissa viime aikojen kynsikuvissa. Sorry about that.




Eli pohjalla pari kerrosta MIYOn Tropicanaa, välissä m57-laatasta mustat Konad-ruudukot ja päällä suuri rakkauteni Hennesin Jo Is In The House, joka välkehtii hullun lailla. Ehkä jopa hämärässä enemmän kuin valoisassa :)

Tykkään näistä kovin!


torstai 11. lokakuuta 2012

Denova Pro: Normalizing Serum


Sain valita testiin Denova Prolta jonkun tuotteen ja aika äkkiä päätin, että Normalizing Serum on ajatuksena sellainen, joka tulisi tarpeeseen, jos vain toimisi! Tuotehan siis lupaa vähentää ihon rasvaisuutta ja pitää ihon mattapintaisena. Tämä kuulosti hyvältä korviini, sillä olen ihan töiden alkamisesta asti kironnut aina peilin nähdessäni rasvaista naamaani. Ei ole kiva, kun peilistä tosiaan katsoo kiiltelevä öljynaama.

Paketissa kehotetaan levittämään voidetta kasvoille, mutta tuotteessa ei ollut mitään mainintaa siitä, käytetäänkö tätä yksinään vai saako seuraksi levittää muita tuotteita. Jotenkin ajatus mattapintaistavasta tuotteesta yksinään kuulosti siltä, että ihoa kiristäisi oikein huolella.

Joka tapauksessa kokeilin tätä monellta tapaa: yksinään/päivävoiteen kanssa päällekkäin/seerumia t-alueelle ja muualle päivävoidetta yms. You get the point. Kokeilin kaikkia eri mahdollisuuksia. Havainto 1: seerumi ei kuivattanut nassua yksinään käytettynä eikä ihoa ruvennut millään lailla kiristämään. Havainto 2: yksinään käytettynä piti nassun erittäinkin rasvattomana, erityisesti ilman meikkivoidetta, mutta myös meikkivoiteen kanssa. Havainto 3: päivävoiteen kanssa päällekkäin ei toiminut toivotulla tavalla, vaan iho alkoi jonkun verran kiiltelemään. Havainto 4: t-alueella käytettynä ja päivävoidetta muualle -taktiikalla toimi myös (tietty) kivasti.

Ihon rasvoittuminen väheni tosiaan selvästi, kun ei läntännyt päälle vielä (varmaan muutenkin iholleni sopimatonta) päivävoidetta. Onpa taas työpäivät astetta mukavampia. Ja näyttäisi t-alue (johon tätä enimmäkseen laitoin) muuten olevan paremmassa kunnossakin - mitä tulee näppyihin/mustapäihin.

Tuotetta riitti ihan pikkuinen määrä, joten tuo tuubi riittää varmaan iäisyydeksi.

Tuote oli saatu blogin kautta.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Alekoodia :)

Heippa ihanat!

Nassu.fi -verkkokauppa tarjoaa nyt Meikkistudion lukijoille alekoodia :) Eli koodilla meikkistudio te saatte 15 prosentin alennuksen tuotteista. Koodi on voimassa 22.10. asti. Koodi syötetään alennuskoodi-kohtaan tilauksen yhteydessä.

Nassun tuotevalikoimaan kuuluvat Benecosin, Skin Blossomin, Evolven, Saven ja Lovean tuotteet.

Nassuun pääset täältä!


Meikäläisen kokemuksia Evolven tuotteista löytyy tästä postauksesta.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Black + Glitter

Jälleen kerran otteita Hennesin viiden lakan paketista. Tällä kertaa kynsille pääsi jälleen kerran mielikuvituksellisesti nimetty sävy Black.


Black on mustapohjainen lakka täynnä kultaista shimmeriä.



Kahdella kerroksella peittävyys on jälleen ihan huipputasoa. Kynsillä lopputulos on liki metsänvihreä, kun tuota kultaa on niiiiin paljon. Yllätyin, kuinka "vaalealta" lopputulos näyttää. Sutaisin lakan kynsille vaan sitä sen kummemmin tuijottelematta. Olin jotenkin ajatellut, että lakka näyttäisi kynsillä tummemmalta ja mustemmalta nimenomaan. Olin jo päättänyt heittää vanhat, tutut glitterit päälle - ja hopeiset sellaiset - joten vähän mietitytti, miltä se hopeainen tulisi tällaisen kultashimmerisatsin päällä näyttämään.



Eli Hennesin Jo Is In The House -lakka koristi kynsiä ja ihan kivat olivat sitten kuitenkin. Tuon glitterin välkkeen voi tosiaan nähdä vain livenä, ei kuvista.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Blue


Korkkasin sitten Hennesin viiden lakan paketin (no, okei mattalakkaa olin jo testannut pikaiseen) ja kynsille päätyi ensimmäisenä tuo vasemman laidan lakka mielikuvituksellisella sävynimellä Blue.



Kaksi kerrosta peitti täydellisesti ja itse lakka oli sävyltään oikein kiva ja syksyn sävyihin sopiva. Shimmerinen  harmaansinipetroolinen söpöys.



Jälleen kerran lakka päätyi kynsilleni vähän seuraavan viikon työvaatetuksia (joo, mietin näitä hyvissä ajoin, mitään univormua ei siis ole) silmällä pitäen enkä jaksanut lähteä koristelemaan lakkaa mitenkään. Se oli ihan fine noin.

Tuon lakkapaketin voi tilailla täältä.