keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Arkituoksujen aatelia


Haluaisin olla sellainen tytteli, jonka tunnistaa jo tuoksusta, mutta en malta viihtyä vain yhden tuoksun parissa. All time -lempparini, Diorin Miss Chérie, on liian arvokaskin jokapäiväiseen käyttöön. Siksi käytän arkena yleensä jotain huokeampaa tuotetta, ja yksi uusista suosikeistani on Oriflamen Amber Elixir. Yksinkertainen pakkaus kätkee sisäänsä miellyttävän tuoksun, jota uskaltaa suihkautella useammankin kerran. Pullo maksaa vain 33 e. Tilaa syksyn sulotuoksu täältä. Suosittelen :)

Kuva: Oriflame

tiistai 29. syyskuuta 2009

Tukea tyveen


L'anzan ihmetuotteen lisäksi huimaa tyvikohotusta antaa Toni&Guyn Boost-It Mousse, jota sutaisen harva se aamu hiusjuureen tukea antamaan. Laitan vaahtoa päällimmäisten hiusten alle viivaksi edestä taaksepäin ja pörhistelen tukkaa sen jälkeen käsin. Yön jäljiltä latistunut tukka kiittää kyllä heti. Tuotteen erityisvahvuus piilee siinä, että jos kampaus tuntuu latistuvan jälleen päivän aikana, pystyy siihen tuomaan uutta nostetta pörhistämällä hiustyveä. Tätä tuotetta laitan aamuisin yleensä vähintäänkin silloin, kun en ehdi suoristamaan tukkaani ja hiukset roikkuisivat muuten latistuineina, mutta sekaisina olkapäillä. Tämän moussen jälkeen hiukset saattavat olla edelleen sekaisin (jos niin päätän), mutta huolettoman sekaisin ja muhkeampina. Mikään ei ole kauheamman näköinen kuin minun päätä myöten makaava, veltto tukkani. Ei sovi minulle. Onneksi on tällainen ihmetuote keksitty. Suosittelen :)

Valitettavasti minulla on itselläni vain näytekokoinen pullo, joten kohta joudun sanomaan hyvästit kiireaamun pelastajalleni. Koska kaapissani makoilee kaikenlaista kosmetiikkaa (myös hiustuotteita) isot läjät, en viitsi ostaa uusia tuotteita, ellen niitä todellakin tarvitse. Sitä aspektia en kuitenkaan korosta enempiä, sillä tarkoituksena ei todellakaan ole matkia juuri löytämääni ja välittömästi lemppariksi noussutta blogiani. Kunhan vain esittelen testaamiani tuotteita sitä mukaa, kun niitä kaapista löydän ja kokeilen. Ja toki myös sorrun niitä joskus ostamaan.

Onko muilla kiireaamun lemppareita, joita voisitte suositella? Mikään ei pilaa muutenkin huonosti alkanutta päivää enemmän kuin tieto siitä, että tukka on lytyssä, meikit pilalla ja vaatteet väärinpäin. Siksi kaapista pitää aina löytyä joitain tuotteita, joiden tietää pelastavan aamun kuin aamun. Eikö?

Muokattu 1.10.


Kuva: Toni&Guy

maanantai 28. syyskuuta 2009

Pysyvä silmämeikki



Lumenen silmämeikinpohjustusvoide oli hääpäiväni pelastus. Ilman tätä ihanaa, uutta luottotuotettani luomivärini olisivat valuneet luomivakoihin jo ennen papin aamenta. Luomeni rasvoittuvat huippunopeaan, mutta Lumenen supervoiteen ansiosta meikki pysyy siistinä iltaan asti. Tätä tuotetta onkin helppo tarjota ratkaisuksi niille, joiden smokey eyesit valuvat tiehensä ennen kuin ehtii ovestakaan ulos. Tämä pohjustusvoide toimii siis niin, että sitä levitetään luomille ja puuteroidaan hyvin. Luomivärit päälle ja se on siinä. Aivan huipputuote! Suosittelen :)

Päivän vinkki: Erityisen kestävän silmämeikin saat kerrostamalla niin kuin minä. Laita pohjalle silmämeikinpohjustusvoidetta, sitten puuteria. Puuterin päällä sipaise voidemaista luomiväriä tai Goshin vedenkestävää luomiväripuikkoa. Laita sen jälkeen haluamasi puuterimaiset luomivärit. Ja kyllä pysyy!

Muokattu 1.10.

Kuva: Lumene

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Alaräpsyttimien erottelija


Uskon vahvasti, että alaripset ja yläripset vaativat omat tuotteensa. Samalla ripsarilla, jolla luot muhkean kaarevat yläripset, sotket alaripset ja luot silmänalusillesi turhaa varjoa. Alaripset vaativatkin tehokkaan maskaran, jolla erottelet alasuortuvasi nätisti ilman turhaa kikkailua. Tähän tarkoitukseen käytän Oriflamen vedenkestävää Wonder Lash -ripsaria, joka erottelee alaräpsyttimeni nätisti yläripsien vaatiessa jämäkämpää lopputulosta.  Suosittelen :)

Kuva: Oriflame

Valoa katseeseen


Valokynä on meikkini perusta. Se luo viimeisen silauksen meikkipohjalle ja kirkastaa katseen. Silmänalusten lisäksi sipaisen valokynää aina myös amorinkaaren yläpuolelle. Tämän hetkinen suosikkini on Clarinsin Instant Light (Eclat Minute) -kynä, joka tuo kaunista hehkua kasvoille paakkuntumatta. Aamuisin valintani onkin joko Clarins tai Joe Blascon valovoide, joka on myös aivan kymppituote. Suosittelen kumpaakin :)

Päivän vinkki: Älä levitä valokynää tai -voidetta koko silmänalusille, sillä se vain korostaa silmäpusseja. Keskitä tuotteen laitto silmän sisänurkkaan, ja unohda ulkonurkasta valovoide kokonaan. Sipaise kynää myös amorinkaariin ja kulmien alle.

Kuva: Berner

Kynsilakkamaniaa...


Kuten jo Mavala-postauksen yhteydessä totesin, olen aivan mieletön kynsilakkafriikki. Vaihtelen lakkoja harva se päivä, ja rakastan kirkkaita värisävyjä. Myös synkät lilat, mustat ja ruskeat käyvät kynsilleni mainiosti. Viimeisin kokeiluni oli L'Oréal Paris'n Resist & Shine Titanium -lakka, josta kokeilin tyylikkään pinkkiä sävyä 125 (ei kuvassa) Roses. Juuri kun pääsin Mavala-postauksessa surkuttelemasta, miten lakka on vaikea saada sudittua kynteen eikä kynnen ympärille, havaitsin tämän lakan toteuttavan salaisen toiveeni sotkemattomuudesta. Liekö syy lakassa vai siveltimessä, mutta sain lakattua kiltisti kynteni ilman ylimääräisiä lakkaroiskeita. Vaikka yksi lakkauskerta toikin jo peittävän värisävyn, laitoin kaksi kerrosta varmuuden vuoksi.

Lakka lupaa paljon: "Resist & Shine Titaniumin ultrakiiltävä väri kestää jopa 7 päivää. Väri kestää lohkeamatta, myös kynnenkärkeen kohdistuvista iskuista huolimatta! Titaanin vahvuus ja kiilto kynnenkärkeen saakka! " Voin heti sanoa sen verran, että lakkapinta kiiltää kyllä kauniisti, ja kuivui aivan supernopeaan. Lakalta vaadinkin aina nopeaa kuivumista, sillä kauaa en malta odotella paikoillani. Ja voi sitä harmin paikkaa, kun kynsilakka menee pilalle, kun vetää farkkuja jalkaan. Tämän lakan lohkeilusta ja kestävyydestä en vielä osaa sanoa, mutta niitä en juuri lakalta vaadikaan, sillä yleensä kyllästyn lakkaan jo kolmessa päivässä. Mutta koska tämä lupaavalta vaikuttaa, suosittelen :)

Valitettavasti en saanut ladattua kuvaa lakatuista kynsistäni, sillä kännykkäkamerani ja läppärini eivät tee yhteistyötä.

Kuva: L'Oréal Paris. Kuvan sävy 505 Scarlett Red.

Toimiva mineraalipuuteri


Mineraalituotteet eivät ole päässeet pysyviksi jäseniksi meikkipussiini - vielä. Uskaltauduin kokeilemaan L'Oréal Paris'n Mattifying Minerals -mineraalipuuteria, ja tulos oli oikeastaan parempi kuin mitä olen saavuttanut suuresti suosimallani Lumenen irtopuuterilla. Tuotteessa on valmis sivellin, jolla puuteria pyöritellään kasvoille. Vaikka voisi luulla, että sotku on tämän meikkisession jälkeen suurta, ei paidallani ollut yhtään puuterihiukkasta kokeilun jälkeen. Aivan loistavaa... Saattaapi todellakin olla, että Lumenen irtopuuteri saa vihdoin väistyä voittajansa tieltä.
Suosittelen :)

p.s. Näitä suosikkituotteita löytää paljon helpommin kuin inhokkeja. Liekö valikoiva muisti asialla, kun huonot kokemukset ovat ilmeisesti syöksyneet kosmetiikka-ajatusten romukoppaan?

Kuva: L'Oréal Paris

Puuterimaista peittävyyttä

En ole suuri meikkipuuterien ystävä, sillä nopeasti rasvoittuva ihoni kaipaa puuteria päivän mittaan useasti eikä minulle sovi ajatus vain yhdestä tuotteesta. Tarvitsen siis mielestäni sekä meikkivoidetta että kunnolla kiinnittävää irtopuuteria. Lisäksi laukussa täytyy kulkea kivipuuteri, jotteivät ruuhkajunan kanssamatkustajat sokaistu kiiltävästä ihostani työmatkalla. En siis ollut kovin luottavaisin mielin kokeilemassa laatikkojeni kätköistä löytynyttä Rimmelin Stay Matte -meikkipuuteria, jonka epäilin jäävän lojumaan käyttämättömänä kaappieni uumeniin. Todellisuus olikin jotain aivan muuta. Tämä meikkipuuteri sulautui ihooni kuin ajatus, peitti sopivasti, mutta luonnollisesti ja ennen kaikkea: poisti kiillon. Tuote ei tuntunut iholla miltään, oli aivan kuin en olisi mitään laittanutkaan. Aivan käsittämättömän ihana ajatus, että aamukiireessä voisin vain sutaista meikkipuuteria naamaan joutumatta sotkemaan kämmenselkiäni meikkivoiteeseen ja meikkipöytää irtopuuteriin. Minä tykkään, joten luonnollisesti suosittelen :)

edit: Pitää sen verran vielä kehua tätä tuotetta, että tajusin tänään töissä, etten todellakaan ollut laittanut puuteria tämän päälle. Eipä haitannut! Iho ei todellakaan kiillellyt, vaikka korostan, että ihoni on ihan superrasvoittuvaa sorttia. Mutta nyt huomasin myös, ettei tämä meikkipuuteri peitä sittenkään kovinkaan paljon (riippuukohan valaistuksesta?), ja itse ainakin kaipaan peittävyyttä. Täydellinen tuote hyväihoisille kuitenkin :)

Kuva: Rimmel

Meneekö yli?

Rakastan vaihdella kynsilakkoja useamman kerran viikossa, mutta lakkaustaitoni ovat jatkuvassa ruosteessa. Aina lakattuani kynteni löydän kynsilakkaa niin rystysistä kuin sormenpäistäkin. Jos näitä lakan rippeitä yrittää ottaa kynsilakanpoistoaineeseen kostutetulla vanutupolla pois, on lopputulos se, että jokaiseen kynteen tarttuu vanua ja kaikki lakat on otettava pois. Näin ainakin minulla. Onneksi Mavalan kynsilakanpoistokynä on tehokas, kätevä tapa poistaa kynsilakan rippeet kynsien ympäriltä. Aivan ehdoton tuote kaikille, joilla kynsilakan levittämisen suhteen on ongelmia... Suosittelen :)

Kuva:Mavala

Volyymia tukkaan


Aamukiireessä sutaistu poninhäntä on surullinen vaihtoehto, mutta yön jäljiltä tukka harvoin näyttää hyvältä. Latistunut ja sekainen tukka onkin parasta pistää kiinni. Todellinen supertuote volyymitukan luomiseksi on L'anzan Powder Up Texturizer, jonka jauhemainen koostumus ei suinkaan sotke tukkaa, vaan tuo siihen lisää muhkeutta. Purkista sirotellaan käsiin jauhetta, puristellaan se hiusten juureen, ja kaunis, huoleton kampaus on valmis. Suosittelen :)

Kuva: L'anza

Punaa poskille


Yllättäen suosikkilistalleni pääsi Max Factorin Miracle Touch Creamy Blush -poskipuna, joka ei ulkonäöllään minua vielä vakuuttanut. Kokeiltuani sitä havaitsin erheeni. Tuotehan on aivan mahtava helmi kaikenlaisten poskipunien joukossa. Kokeilin sitä tosin paljaalle iholle, joten en tiedä kuinka hyvin tuote toimii meikkivoiteen päällä. Paljaalle iholle tuote toi kuitenkin tervettä hehkua, ja punan ihanan pehmeä koostumus levittyi sormin mainiosti. Kätevä tuote esim. kauppareissulle, kun kasvot kaipaavat piristystä, mutta täysi sotamaalaus on turha. Suosittelen :)

Kuva: Max Factor

Paras silmämeikinpoistoaine ikinä!


Lancôme tekee paljon hyvää laadukkaiden ripsiväriensä lisäksi. Yksi tuote, jota en vaihda, on tämän merkin silmämeikinpoistoaine Bi-Facil, joka on oikeasti ainoa silmämeikinpoistoaine, jota herkät silmäni kestävät. Kaikki muut kokeilemani saavat superherkät simmuni punoittamaan kauhusta. Bi-Facil onkin aina ostettava mukaan ulkomaanmatkoilta, sillä tax freestä sen toki saa halvemmalla kuin Suomesta. Tuote on silti jokaisen pennin väärti, sillä yksi purkki kestää vähintäänkin puoli vuotta jokapäiväisessä käytössä. Tuote on kaiken lisäksi tehokas, ja poistaa kaikki meikin jämät hellästi, mutta varmasti. Suosittelen :)

Kuva:Lancôme

Elizabeth Ardenin ruusut ja risut


Kaikki tietävät Elizabeth Ardenin ihmeaineen nimeltä 8 Hour Cream. Tämä täyteläinen ihmevoide sopii niin huulirasvaksi (tai jopa -kiilloksi), kulmakarvoja silottamaan, kuivien korppukohtien parannukseen tai ihan mihin vaan, mihin apua tarvitaan. (Mies aina kiusaa, että laittaisin 8 Hour Creamia vaikka katkenneeseen jalkaan...) Tätä voidetta onkin helppo suositella :)


Odotukset olivatkin korkealla, kun kokeilin saman merkin silmänympärysvoidetta. Perpetual Moisture 24 Eye Cream oli nostettu jalustalle jo ennen kokeilua toimestani, mutta pettymys oli suuri, kun voiteesta ei ollutkaan mihinkään. Tämä voide kirveli kovasti eikä tehnyt silmänympärysiholleni yhtään mitään. Kokeilin useasti, koska en heti suostunut uskomaan, että Elizabeth Arden voisi pettää minut, mutta valitettavasti lopputulos oli sama jokaisella kokeilukerralla. Omien kokemusteni perusteella en suosittele :(

Kuva: Berner

Nivean Creative Eyes


Luomivärilemppareita minulla on useita, joten aamuisin tapahtuva luomivärin valinta on aina yhtä vaikeaa. Halutessani vihreää tai ruskeaa luomilleni turvaudun varjostuksissa yleensä Nivean Creative Eyes Mono -luomiväreihini, jotka siis kyseisissä väreissä omistan. Pigmenttiä näissä luomareissa on runsaasti, ja se takaa näyttävän meikin. Kuitenkaan väriä ei ole liikaa, joten luomiväri ei rapise alaluomelle pilaten muuta meikkiä. Näillä luomiväreillä saa kivan arkimeikin, joten suosittelen :)

Kuva:Nivea

Eucerinin ihmevoide


Yksi uusi, mielenkiintoinen tuttavuus minulle oli Eucerinin kuivalle (ja atooppisellekin) iholle tarkoitettu Soothing Creme 12% Omega. Oma lievästi atooppinen ihoni kiitteli kovasti jo päivän käytön jälkeen. Kuivat, punoittavat kohdat kasvoista näyttivät häviämisen merkkejä jo yhden yön jälkeen ja seuraavaan iltaan mennessä naama oli taas kunnossa. Tästä tuotteesta en enää luovu! Uskoisin, että talvella suuren rasituksen kohteeksi joutuvat kasvot kyllä kiittävät. Suosittelen :)

Kuva:Eucerin

torstai 24. syyskuuta 2009

Meikkivoidelemppareita



Maybelline on aika haka meikkivoiteissa. Uutuusvoide Affinitone tekee kyllä sen, minkä lupaa. Affinitone lupaa nimittäin luonnollisen, omaan ihon sävyyn sulautuvan lopputuloksen, ja sen sillä myös saa. Täysin summamutikassa saatu sävy 14 Creamy Beige oli kuin toinen iho! Sävyeroa kaulaan ei huomannut ollenkaan. Myös peittävyys oli yllättävän hyvä näin edulliselle voiteelle. Aivan loistotuote, ja suosittelen :)

Toinen Maybelline-lemppari on Dream Satin Liquid.
Myös tällä tuotteella saa luonnollisen kauniin lopputuloksen,
vaikka sävyn valinnassa täytyykin olla tarkempi kuin
Affinitonen kanssa. Kun Affinitonella saavutin matan lopputuloksen, antoi Dream Satin Liquid hehkuvan kuulaan ihon ja luonnollista peittävyyttä. Suosittelen :)

Kuvat:Maybelline

Max Factor False Lash Effect Waterproof


Blogin ensimmäinen hehkutuksen kohde löytyy Max Factorin valikoimista. Vaikka kuvan tavis MF False Lash Effect -ripsari on ihan jees, löytyy sinireunaisesta, vedenkestävästä versiosta vielä enemmän tehoja. Kohtuullisen kokoinen harja vaatii käyttäjältään raudanlujia hermoja, jotta totutteluajan jaksaa kestää, mutta lopputulos on loistava. Vedenkestävä False Lash Effect pitää ripset taivutuksen jälkeen kaarella koko päivän. Suosittelen :)

Päivän vinkki: Vedenkestävä ripsari pitää ripset taivutettuina vesiliukoista paremmin. Vesiliukoinen ripsari painaa ripsiä alaspäin eikä lopputulos näin ollen ole yhtä kestävä.

Kuva:Max Factor

Meikkistudion matka alkaa...

Blogin kirjoittaminen on pyörinyt mielessä jo pitkään, ja muuttuneiden työtilanteiden vuoksi päätin, että nyt on paras hetki aloittaa. Intohimoisena kosmetiikan suurkuluttajana tuon oman lisäni kosmetiikasta bloggaavien pariin. Testaan, tiedotan, kerron ja kehun... Stay tuned!